Kilpailutiedotteet

Team Unique voitti muodostelmaluistelun Suomen mestaruuden

Muodostelmaluistelun Suomen mestaruudet ratkottiin viikonvaihteessa Helsingin jäähallissa. Helsingfors Skridskoklubbia edustava Team Unique luisteli kolmanteen Suomen mestaruuteensa kauden ennätyspisteillään 235,12. Toiseksi sijoittui Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes pistein 233,80 ja kolmanneksi Helsingin Luistelijoiden Marigold IceUnity pistein 227,78. Kaari Taitoluistelijoiden Dream Edges oli neljäs 219,18 pisteellä. 

Suomenmestaruusmitalien lisäksi viikonloppuna kilpailtiin myös edustuspaikoista Yhdysvalloissa 31.3–1.4. järjestettäviin muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin.  

Toisena eilisen lyhytohjelmakilpailun jälkeen ollut Team Unique nousi Suomen mestariksi vahvalla vapaaohjelmallaan Olemisen sietämätön keveys ja lunasti voitollaan suoraan paikan (Team Finland 1) MM-kilpailuihin.  

Team Uniquen valmentaja Mirjami Penttinen oli iloinen suojattiensa onnistuneesta suorituksesta ja MM-edustuksesta. Joukkueen oli tarkoitus edustaa Suomea jo vuoden 2020 MM-kilpailuissa Lake Placidissa, mutta kilpailu peruttiin koronapandemian takia. Edellisen kerran Team Unique oli MM-jäällä vuonna 2018. 

– Tämän päivän ohjelma oli normaali suoritus. Minulla oli levollinen olo, tällaisia suorituksia on tehty pari–kolme kuukautta käytännössä lähes joka kerta. Meillä on kaksi mahtavaa ohjelmaa ja uskon, että meillä on MM-kilpailuissa mitkä tahansa mahdollisuudet, Penttinen kertasi.  

Team Uniquen kapteeni Tuulia Niittuinperä kertoi, että joukkue on uskonut omaan tekemiseensä koko kauden.  

– Olemme jaksaneet tehdä ahkerasti töitä ja uskottu siihen. Tiesimme, että olemme hyvässä kunnossa ja katsoimme mihin se riittää.  

Neljättä perättäistä Suomen mestaruuttaan hakeneen, lyhytohjelmien jälkeen johdossa olleen Helsinki Rockettesin ohjelman taiteelliseen myllyelementtiin sattunut kaatuminen rokotti vapaaohjelman pisteitä. SM-hopealle sijoittunut joukkue johtaa kuitenkin edelleen arvokilpailuiden valintatilastoa, mikä tuo sille Suomen toisen edustuspaikan (Team Finland 2) MM-kilpailuihin.   

Valmentaja Kaisa Arrateig on ylpeä joukkueestaan ohjelman viimeiseen elementtiin sattuneesta kaatumisesta huolimatta. 

– Se on vaan niin, että tekevälle sattuu. Koko kausi on vedetty nappisuorituksia, niin kai se on niin, että jossakin vaiheessa joku virhe sinne väkisinkin mahtuu. Vuonna 2020 olimme lähdössä Team Uniquen kanssa Lake Placidiin, niin kiva lähteä nyt sinne heidän kanssaan, kun kerran oli jo liput ostettuina, Arrateig sanoi.  

– Päällimmäisenä hyvä fiilis, sillä meillä oli todella kivaa joukkueena ja onnistuimme meidän tasoisiin suorituksiimme kaatumisesta huolimatta. Lake Placid on ollut kauden päätavoite ja ihanaa, että pääsemme sinne vihdoin, joukkueen kapteeni Petra Viitanen kertoi.  

Helsinki Rockettes

Team Fintastic junioreiden Suomen mestari 

Lyhytohjelman jälkeen toisena ollut Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic nousi Human – The world within -vapaaohjelmallaan junioreiden kokonaiskilpailun voittoon pistein 195,21. Team Fintasticin kausi jatkuu vajaan kahden viikon kuluttua junioreiden MM-kilpailuissa, jotka järjestetään Ranskan Angersissa 10.–11. maaliskuuta.   

– Fintastic ylsi tänään upeaan suoritukseen. Joukkue luisteli todella tarkasti ja huolellisesti. Mieletön fiilis siitä, että näin kovassa kisassa pystyy suorittamaan näin hienosti ja kylmäpäisesti, iloitsee valmentaja Laura Spiridovitsh

– Meillä on todella hyvät fiilikset joukkueena ja oli ihanaa luistella suuren yleisön edessä, joukkueen kapteeni Joanna Kyber kertoo.  

Junioreiden SM-hopeaa voitti Kaari Taitoluistelijoiden Dream Edges Junior pistein 191,29. Myös Dream Edges Junior edustaa Suomea junioreiden MM-kilpailuissa. SM-pronssille nousi Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro pistein 184,83.  

Team Fintastic

Tulokset  
Kilpailusivu  

Kuvat: Ville Vairinen


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024