Uutiset
Finlandia Trophy Espoo ja Grand Prix Espoo päiväkohtaiset liput ovat tulleet myyntiin Ticketmaster.fi. Samalla tapahtumien all event -lipunmyynti päättyy kaikkien muiden paitsi katsomon 202 osalta.
Grand Prix Espoo -kilpailussa on mukana upea kattaus MM-kilpailujen mitalisteja. Jäätanssissa mukana EM-pronssimitalistit Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen. Suomalaiset jäätanssiparit saavat kovan vastuksen hallitsevasta maailmanmestarista Madison Chockista ja Evan Batesista Yhdysvalloista.
Ensimmäistä kertaa historiassa Suomella on GP-edustus myös pariluistelussa, kun Milania Väänänen ja Filippo Clerici debytoivat GP-jäällä. Pariluistelussa menestysodotukset kohdistuvat maailmanmestareihin Sara Contiin ja Niccolo Maciin Italiasta.
Miesten yksinluistelussa nähdään valtavaa taituruutta, kun vuoden 2023 MM-kilpailuissa toiseksi sijoittunut korealainen Junhwan Cha saapuu jälleen Suomeen. Suomea edustaa Grand Prix Espoossa myös juniorisarjassa viime kaudella kilpaillut Makar Suntsev.
Naisten kilpailussa katseet kohdistuvat hallitsevaan maailmanmestariin japanilaiseen Kaori Sakamotoon. GP Espoo -kilpailun suomalaiset naisedustajat päätetään elokuun puolivälissä ohjelmankatsastustapahtuman jälkeen. Finlandia Trophy Espoo kilpailijat vahvistuvat syyskuun alussa.
Finlandia Trophy Espoo 6.-8.10 2023 Espoo Metro Areena, liput
27:ttä kertaa järjestettävä kilpailu on yksi kymmenestä Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) Challenger-sarjan kilpailusta. Tämän lisäksi Finlandia Trophy Espoossa järjestetään lauantaina muodostelmaluistelun lyhytohjelmakutsukilpailu ja sunnuntaina Special Olympics -sarjan kilpailu.
Grand Prix Espoo 17.-19.11.2023 Espoo Metro Areena, liput
GP Espoo on yksi osa vuosittain järjestettävää seitsemän tapahtuman ISU Grand Prix sarjaa. Kyseinen kilpailu järjestetään kolmatta kertaa Suomessa. Kilpailu huipentuu sunnuntaina järjestettävään loppunäytökseen.
Kuva Antti Lehto.