Kilpailutiedotteet

Yksinluistelijat ja pariluistelijat avaavat kautensa Lombardia Trophyssa

Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) kymmenen osakilpailun Challenger-sarja alkaa tulevana perjantaina Italian Bergamosta. Suomea edustavat yksinluistelussa Janna Jyrkinen ja Makar Suntsev sekä kansainvälisillä kisajäillä debytoivat pariluistelijat Milania Väänänen ja Filippo Clerici.  
 
Hallitseva Suomen mestari ja EM-kilpailujen seitsemännen sijan ennätyspistein 176,96 saavuttanut Janna Jyrkinen debytoi viime kaudella aikuisten sarjassa. 16-vuotiaan lappeenrantalaisen luistelu-ura on kehittynyt komeettamaisesti ja tavoitteita tulevalle kaudelle on asetettu kasvupyrähdyksestä huolimatta.  
 
– Olen innoissani, kun uusi kausi alkaa. Kesä on ollut minulle haastava, sillä kasvoin paljon pituutta. Ei ole ollut helppoa, mutta pikkuhiljaa kaikki menevät parempaan suuntaan. Tavoitteena on näyttää hyviä suorituksia kilpailuissa ja päästä EM- ja MM-kilpailuihin, mutta nyt mennään kisa kerrallaan, iloitsee Janna. 
 
Kotkalainen Makar Suntsev on hallitseva SM-hopeamitalisti ja PM-kilpailujen pronssimitalisti. Kauden paras tulos on syksyltä 2022 junioreiden Grand Prix -sarjasta, 189,03.  
 
– Aloitan innoissani tulevaa kautta uusilla ohjelmilla. Olemme hakeneet koreografini Adam Solyan kanssa vahvaa tulkintaa klassisessa lyhytohjelmassa ja japanilaishenkisessä vapaaohjelmassa. Tavoittelen tulevalta kaudelta mahdollisimman tasaisia ja hyviä suorituksia, summaa Makar. 
 
Pariluistelijat Milania Väänänen ja Filippo Clerici aloittivat luistelemaan yhdessä toukokuussa 2022. Viime kaudella he osallistuivat SM-sarjaan, jossa suomalaisyleisö sai nauttia heidän taituruudestaan. 
 
– Lähdemme hyvillä mielin tulevaan kilpailuun, vaikka Filippolla on vamma ranteessa. Tavoitteenamme on saavuttaa arvokilpailuiden tekniset pisterajat, pari kertoo.  

Aikataulu ja tulokset: https://www.fisg.it/upload/result/6185/csita2023/index.htm 
LIVE: https://solidsport.com/lombardia-trophy/calendar (maksullinen)


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024