Kilpailutiedotteet

Kadonneista matkatavaroista huolimatta upeat tulokset Budapestista ja Oberstdorfista

Iida Karhunen sijoittui seitsemänneksi junioreiden Grand Prix-kilpailussa Unkarissa ja jäätanssiparimme Juulia Turkkila-Matthias Versluis avasivat kilpailukautensa pronssimitalilla Challenger Series Nebelhorn Trophy -kilpailussa Saksassa.

Iida Karhunen jatkoi hyviä otteitaan junioreiden Grand Prix -kilpailussa Unkarissa. Helsinki-Vantaa lentokentällä tapahtuneen ulosmarssin myötä, Karhusen matkalaukku saapui kisakaupunkiin vasta ennen vapaaohjelmakilpailua. Tämä ei kuitenkaan 15-vuotiasta lappeenrantalaista lannistanut, vaan hän luisteli lyhytohjelman lainapuvussa ja uusilla luistimilla sijoittuen 12:nneksi. 
 
Vapaaohjelmassaan Karhunen jatkoi vahvaa ja laadukasta luistelua ansaiten kauden parhaat pisteensä 106,54. Kokonaistuloksissa hänen sijoituksensa oli seitsemäs pistein 162,55. Juniorinaisten kilpailun voitti korealainen Jia Shin pistein 200,74.  
 
– Iida on taistelija! Kisojen aikana Iidan ympärillä kävi kova kuhina, mutta hän osasi keskittyä kilpailuun. Viime yönä saapuivat matkatavarat ja Iida päätti luistella omilla luistimilla vapaaohjelman. Olemme molemmat todella tyytyväisiä kokonaistulokseen, summaa valmentaja Marina Shirshova vapaaohjelmakilpailun jälkeen.  
 
Toinen suomalaisedustaja Arttu Juusola joutui keskeyttämään JGP-kilpailun, sillä hänen matkatavaransa jäivät myös Helsinkiin, eikä hänelle ehditty löytämään ajoissa sopivia lainaluistimia. 

Iida Karhunen ja Marina Shirshova Budapestissa.

Juulia Turkkila-Matthias Versluis avasivat kautensa Nebelhorn Trophy -kilpailussa Saksassa, jonka he voittivat vuonna 2021. Kylmähermoinen jäätanssiparimme sai myös osansa Helsinki-Vantaan ulosmarssista, sillä he joutuivat jännittämään aina rytmitanssia edeltävään iltaan asti varusteiden saapumista Oberstdorfiin.  
 
Suomalaisparin syksyn ensimmäinen kilpailu Oberstdorfissa vei heidät heti mitalikantaan. Tämän vuoden rytmitanssin teemana on 80-luku, ja suomalaiset lähtivätkin vauhdikkaasti liikkeelle Tell It to My Hearth –kappaleen siivittämänä. Virheettömästi sujunut rytmitanssi toi heille pisteet 69,68.  
 
Soljuvasti edennyt vapaaohjelma piti heidät kokonaiskilpailun sijalla kolme, vaikka ohjelmaan sisältyi pistevähennyksen tuonut ylipitkä nosto. Pronssimitali ja kokonaispisteet 183,63 tyydyttivät kuitenkin jäätanssiparia ja valmentaja Maurizio Margagliota.  
 
–  Kilpailu oli todella kovatasoinen, sillä mukana olivat EM-kilpailujen parit sijoilta 2-4. Tämä oli erittäin hyvä startti kauteen ja jatkamme ohjelmien hiomista, jotta olemme parhaimmillamme Finlandia Trophyssa, summaa Margagalio.

– Olemme todella tyytyväisiä kauden avaukseen. Vähän jouduimme jännitämään matkatavaroiden saapumista, että pääsemmekö ollenkaan kisaamaan. Odotamme jo innolla Finlandia Trophya, että pääsemme näyttämään uudet ohjelmat kotiyleisölle, kertoivatt Juulia ja Matthias palkintojenjaon jälkeen.
 
Kovatasoisen jäätanssikilpailun voitti EM-kilpailujen hopeamitalistit Iso-Britannian Lilah Fear-Lewis Gibson kokonaispistein 207,84 ja toiseksi tulivat EM-kilpailujen neloset liettualaiset Allison Reed ja Saulius Ambrulevicius pistein 190,55.  

Juulia Turkkila-Matthias Versluis Oberstdorfissa.

Viikon päästä kilpaillaan junioreiden Grand Prix -sarjan toiseksi viimeinen osakilpailu Gdanskissa, jossa mukana yksinluistelijat Darja Trubitson ja Arttu Juusola sekä jäätanssipari Enna Kesti-Oskari Liedenpohja. Suomen toinen jäätanssipari Yuka Orihara-Juho Pirinen avaa kautensa Challenger Series Nepela Memorial -kilpailussa Bratislavassa. Kaikkien taitoluistelulajien suomalaiset huippuluistelijat nähdään seuraavan kerran Finlandia Trophy Espoo -kilpailussa 6.–8.10. Espoo Metro Areenalla.  

(Tiedotetta korjattu 24.9. Gdanskin JGP-kilpailu on toiseksi viimeinen osakilpailu.)

Artikkelikuva: Petra Lawall.
 
Tulokset 
Junior Grand Prix, Budapest  
CS Nebelhorn Trophy, Oberstdorf   


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024