Kilpailutiedotteet
Jäätanssijat Yuka Orihara ja Juho Pirinen käynnistivät kilpailukautensa viikonloppuna Bratislavassa, arvostetussa Nepela Memorial -kilpailussa. Pari kiri kovakärkisen kilpailun kuudenneksi pistein 171,53.
Viidettä yhteistä kauttaan käynnistävä suomalaispari oli kilpailun ensimmäisessä osiossa, rytmitanssissa, seitsemäs.
– Vaikka yleisesti rytmitanssi oli mielestämme onnistunut suoritus, teimme pari pientä virhettä, ja tekninen tuomaripaneeli on selvästi tiukka tällaisille. Eli meillä on hiottavaa ennen ensi viikon Finlandia Trophya.
Orihara-Pirinen on valinnut tämän vuoden vapaatanssinsa teeman ja musiikit Chicago-musikaalista, ja valloittava kabareemainen ohjelma nosti parin lopputuloksissa kuudenneksi yhteispistein 171,53.
Parin menoa ei hiljentänyt se, että Juho Pirinen käväisi jään pinnassa.
– Bratislavan jääkenttä on hieman tottumaamme kapeampi. Yhtäkkiä huomasin olevani aivan laidassa kiinni ja samalla Yukan olevan liian lähellä minua. Kompastuin Yukan jalkaan ja sukelsin, Juho Pirinen kuvasi tyynen huvittuneena tapahtumaa, joka vaati suorituksen jälkeen verta vuotaneen polven hoitoa.
Nepela Memorial kuuluu taitoluistelun Challenger-sarjaan. Tänä vuonna kilpailun voittivat Ison-Britannian Lilah Fear ja Lewis Gibson, viime talven EM-kilpailujen hopeamitalistit, pistein 200,46.
Samaan aikaan Bratislavan kilpailun kanssa käytiin junioreiden Grand Prix -sarjan kilpailu Puolassa.
Gdanskin kisajäällä menestynein suomalainen oli Arttu Juusola. 18 vuotta kesällä täyttänyt opiskelija keräsi yhteispisteet 167,17 ja ylsi kilpailussa sijalle 9. Juniorimiesten kilpailun voitti Korean Juheon Lim, 221,55.
Puolassa uuden kansainvälisen ennätyksensä tehnyt Juusola edustaa tulevalla viikolla ensi kertaa Suomea Finlandia Trophyssa Espoossa.
– Oli hyvää treeniä päästä kansainvälisille jäille vielä ennen sitä, sanoo viikko sitten Budapestiin kisaamaan matkannut mutta Helsinki-Vantaan kenttähenkilöstön ulosmarssin vuoksi ilman luistimiaan jäänyt porilainen helpottuneena.
14-vuotias luvialainen Darja Trubitson debytoi Gdanskissa juniorinaisten GP-sarjassa ja sijoittui 15:ksi yhteispistein 126,72. Jäätanssissa Suomea edustivat vasta kansainvälisille juniorijäille totuttelevat Enna Kesti ja Oskari Liedenpohja. Helsingissä harjoitteleva pari oli 19. pistein 93,60. Koko kolmikko painotti kilpailun jälkeen vahvasti sitä, kuinka tärkeä kokemus ja opinpaikka GP-sarjan tapaiset haastavat kansainväliset kilpailut nuorelle luistelijalle ovat.
Ondrej Nepela Memorial, tulokset
ISU Junior Grand Prix Gdansk, tulokset