Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy: Makar Suntsevin säkenöivä luistelu Espoossa

Finlandia Trophy Espoossa käytiin lauantaina miesten vapaaohjelmakilpailu, jossa Suomella oli kaksi edustajaa. 

Makar Suntsev onnistui upeasti kotiyleisön edessä ja ylitti ensimmäistä kertaa 200 pistettä. Laadukas kokonaisuus vei hänet kokonaiskilpailun 10:nnelle sijalle pistein 200,55.

– Oli aivan mahtava fiilis vetää ohjelmaa, kun koko yleisö oli siinä mukana ja tuki minua. Se oli todella nautinnollinen kokemus, Suntsev iloitsee.

Finlandia Trophy -kilpailussa debytoinut Arttu Juusola sijoittui 16:nneksi yhteispistein 151,69. Lyhytohjelmasta ennätyspisteensä kerännyt porilainen aloitti vapaaohjelmansa näyttävällä hyppy-yhdistelmällä. Loppuohjelman hyppyelementteihin osui kuitenkin useampi epäonnistuminen.

– Tuli aika monta kaatumista, mikä harmittaa tietysti tosi paljon. Olen kuitenkin tyytyväinen itseeni, että pystyin taistelemaan loppuun saakka. Yritin kyllä jokaista hyppyä ihan täysillä, mutta tänään ne eivät vain onnistuneet, Juusola kommentoi. 

Juusola jatkaa kilpailukauttaan kuukauden päästä Varsovassa, Suntsev puolestaan jo viikon päästä kotimaisissa SM-valintakilpailuissa Turussa.

Finlandia Trophyn miesten sarjan voittoon luisteli Japanin Kao Miura pistein 267,81. Miuran maanmies Shun Sato sijoittui toiseksi pistein 261,23 ja kolmanneksi taituroi Viron Aleksandr Selevko pistein 238,25. 

Tulokset


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024