Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy: Turkkila ja Versluis johtaa jäätanssia

Finlandia Trophy Espoon toinen kilpailupäivä käynnistyi jäätanssin rytmitanssilla, jossa tällä kaudella soivat 80-luvun rytmit.

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis lunastivat yleisön odotukset Espoon Metro Areenalla. Vauhdikas diskopoppiin luisteltu rytmitanssi toi heille pisteet 75,76, joilla pari johtaa kilpailua.

– Olemme tyytyväisiä, sillä tänään oli hyvä kokonaisuus sekä selvästi parempi suoritus kuin pari viikkoa sitten Nebelhorn Trophyssa Saksassa. Minua jännitti alkuasennossa, mutta musiikin alkaminen ja kotiyleisön kannustus helpotti. Finlandia Trophyssa on aina yhtä ihanaa, Juulia Turkkila iloitsi.

– Odotamme huomista, että pääsemme näyttämään vapaatanssimme. Tykkäämme siitä tosi paljon. Vapaatanssimme on vähän erityylinen kuin mitä olemme aikaisemmin luistelleet, Matthias Versluis kertoi.

Toisen suomalaisparin Yuka Oriharan ja Juho Pirisen mukaansatempaava Madonnan ikivihreisiin luisteltu rytmitanssi toi 67,93, ja pari on ennen vapaatanssia kuudennella sijalla. 

– Tosi hyvä luistelu, Yuka Orihara iloitsi suomenkielellä.

– Askelten puhtaudessa on vielä parannettavaa, mutta tänään pystyimme syvempiin kaariin ja olimme rauhallisempia kuin viikko sitten Bratislavan kilpailussa, Juho Pirinen pohti.

– Huomenna pidämme hauskaa jäällä ja uskomme, että tarjoamme yleisölle show’n, Orihara lupasi.  

Kilpailussa on toisena Yhdysvaltoja edustavat Christina Carreira ja Anthony Ponomarenko pistein 74,15 ja kolmantena Espanjan Olivia Smart ja Tim Dieck pistein 72,56. 

Jäätanssi jatkuu sunnuntaina vapaatanssikilpailulla kello 14.00 alkaen.

Tulokset

Näin seuraat kilpailuja.


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024