Kilpailutiedotteet

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis neljäntenä Japanin GP-kilpailuissa

Viime viikonloppuna Grand Prix Espoossa pronssille luistelleet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kilpailevat perjantaina ja lauantaina GP-sarjan viimeisessä osakilpailussa NHK Trophyssa Osakassa Japanissa. Suomalaiset saivat vauhdikkaasta rytmitanssistaan 74,66 pistettä, jotka veivät heidät kovatasoisen kilpailun neljänsiksi.

– Suorituksesta jäi kokonaisuudessaan oikein hyvä fiilis. Yleisö lähti ihanasti mukaan heti alusta lähtien ja oli hienoa esiintyä japanilaisyleisön edessä, Juulia Turkkila kertoi suorituksen jälkeen.

Turkkilan ja Versluisin rytmitanssi sujui mallikkaasti, mutta pistepottia vähensi ylipitkästä nostosta aiheutunut yhden pisteen vähennys.

– Meitä ihmetytti hieman pisteiden annon jälkeen, koska suorituksen aikana nosto tuntui jopa lyhyemmältä kuin normaalisti, sillä olimme noston alastulossa aavistuksen musiikkia edellä. Huomiseen vapaatanssiin lähdemme kuitenkin positiivisin mielin, Turkkila jatkoi.

Kilpailua johtaa tammikuussa Espoo Metro Areenalla Euroopan mestareiksi luistelleet Italian Charlene Guignard ja Marco Fabbri 85,27 pisteellä. Ison-Britannian Lilah Fear ja Lewis Gibson ovat italialaisparin kintereillä pistein 84,93. Kolmannelle sijalle luistelivat Liettuan Allison Reed ja Saulius Ambrulevicius 78,71 pisteellä.

Vapaatanssikilpailu luistellaan lauantaina 25.11. Suomen aikaa alkaen klo 4.50.

Aikataulu ja tulokset 

Kuva: Santtu Jaakkola
Artikkelikuva Grand Prix Espoo -kilpailusta 17. marraskuuta Espoo Metro Areenalta


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024