Kilpailutiedotteet

Tyylikäs luistelu siivitti Makar Suntsevin EM-finaaliin

Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailujen ensimmäinen päivä päättyi Kaunasissa miesten lyhytohjelmakilpailuun. Suomen Makar Suntsev onnistui tärkeässä paikassa ja sijoittui kilpailussa 18:nneksi ennätyspistein 70,40. Sijoitus 24 joukossa toi paikan perjantain vapaaohjelmakilpailuun.

Suntsevin SM-kilpailuissa löytämä suoritusvarmuus kantoi EM-jäällä ja toi mukanaan kaivatun rentouden. Suomalainen teki vakuuttavaa jälkeä ohjelmassaan onnistuessaan erinomaisesti kaikissa elementeissä. Myös Žalgirio Arenalle saapunut yleisö eli vahvasti mukana suorituksen aikana.

– Vähän oli jännittynyt olo, kun astuin jäälle, mutta piti vain rauhoitella itseään ja ottaa kaikki irti suorituksesta. Yleisö oli ihan mahtavasti mukana, joten nautin kyllä joka hetkestä jäällä, Makar Suntsev totesi huojentuneena.

Lyhytohjelmakilpailun voitti ranskalainen Adam Siao Him Fa tuloksella 94,13 pistettä. Toiseksi luisteli sveitsiläinen Lukas Britschgi pistein 91,17 ja kolmanneksi Viroa edustava Aleksandr Selevko pistein 90,05.

EM-kilpailut jatkuvat suomalaisittain torstaina naisten lyhytohjelmilla klo 13.15.

Aikataulu ja tulokset


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024