Kilpailutiedotteet

Emmi Peltonen parhaana suomalaisena 12:s

Taitoluistelun EM-kilpailujen viimeinen päivä Liettuassa alkoi naisten vapaaohjelmakilpailulla. Suomalaisittain odotukset olivat korkealla, sillä Nella Pelkonen lähti vapaaohjelmaan seitsemänneltä sijalta. Arvokilpailuiden ensikertalainen haparoi kuitenkin vapaaohjelmansa vaikeimmissa hyppyelementeissä  ja tipahti lopputuloksissa sijalle 21 kokonaispistein 150,01. Emmi Peltonen taisteli itsensä parhaana suomalaisena sijalle 12.

Lyhytohjelman 14. sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtenyt Emmi Peltonen haparoi alun muutaman hyppyelementin, mutta loppuohjelma sujui laadukkaasti. Peltosen saavuttamat kokonaispisteet 164,74 ovat kauden ennätys Kansainvälisen luisteluliiton tilaston perusteella, mutta hän saavutti marraskuussa Trophy Metropole Nice -kilpailussa hieman korkeammat kokonaispisteet 171,49.

– Kaikin puolin hyvä fiilis tänään. Kuuden minuutin verryttely oli vähän jännittynyttä, mutta päätin luottaa omaan rutiiniin. Onnistuin ohjelmassa kuitenkin ne hypyt, mitä en tehnyt verryttelyssä, Emmi Peltonen summasi.

Emmi Peltosen tavoitteena on saada paljon kisarutiinia, jotta ohjelmat olisivat vähemmän vuoristoratamaisia. Hän kilpailee seuraavan kerran ensi viikolla Volvo Open Cupissa Latviassa.

Nella Pelkonen kertoi heränneensä aamulla vähän väärällä jalalla, eikä oikein päässyt normaaliin kisatunnelmaan. Kuuden minuutin verryttelyssä ennen kilpailusuoritusta sujui kuitenkin hyvin.

– Hallissa oli tänään hyvä tunnelma, mutta en vain saanut sellaista suoritusta mitä olisi pitänyt. Olen jo tottunut kilpailupaineisiin, niin ei tämänpäiväinen siitäkään johtunut, Pelkonen analysoi.

Heikosta EM-suorituksesta huolimatta Nella Pelkosen tavoitteena on päästä MM-kisakoneeseen.

Naisten Euroopan mestaruuden vei nimiinsä belgialainen Loena Hendrickx pistein 213,25 ennen Georgian Anastasiia Gubanovaa tuloksella 206,52 pistettä. EM-pronssia saavutti Belgian Nina Pinzarrone 202,29.

Suomella säilyy niukasti kaksi naisten yksinluistelun maapaikkaa ensi vuoden Kroatiassa järjestettäviin EM-kilpailuihin. 

Tulokset


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024