Kilpailutiedotteet

Muodostelmaluistelun SM-kilpailussa jaossa MM-paikat

Muodostelmaluistelun Suomen mestaruuksista mitellään viikonvaihteessa Gatorade Centerissä Turussa. Mitaleista kilpailevat SM-seniori-, SM-juniori- ja SM-noviisijoukkueet, jotka ovat lunastaneet paikkansa SM-finaaliin valintakilpailujen kautta. Viikonloppu on erityisen jännittävä SM-seniorijoukkueille, sillä kilpailujen jälkeen selviää edustajat Kroatiassa 5.– 6.4.2024 järjestettäviin muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin.  

Season Best -pistetilaston kärjessä SM-kilpailuun lähtevä Helsinki Rockettes(Helsingin Taitoluisteluklubi) on yksi ennakkosuosikeista: joukkue voitti reilu viikko sitten käydyn Challenger-sarjaan kuuluvan kovatasoisen Marie Lundmark Trophyn ja keräsi ennätyspisteensä 235,05.  
 
– Valmistautuminen SM-kilpailuun on sujunut oikein hyvin, ja joukkue on onnistunut pysymään nyt terveenäkin. Marie Lundmark Trophyn jälkeen teimme pieniä parannuksia vapaaohjelmaan ja olemme hioneet molempia ohjelmia edelleen seuraavalle tasolle. Odotamme innolla tulevaa viikonloppua ja toivomme, että mahdollisimman moni pääsee paikanpäälle kannustamaan, Helsinki Rockettesin kapteeni Eveliina Tikkinen kertoo. 
 
Hallitseva Suomen mestari Team Unique (HSK) on voittanut molemmat SM-valintakilpailut, ja joukkue on asettanut tavoitteekseen mestaruuden uusimisen ja edustuspaikan saavuttamisen Zagrebin MM-kilpailuihin. 
 
– Nyt kun Marie Lundmark Trophyn aikaiset sairastelut on selätetty, olemme hioneet molempia ohjelmia vielä uudelle tasolle. Viikonlopun tavoitteinamme ovat Suomen mestaruus, MM-paikka sekä suoritukset, joihin voimme itse olla tyytyväisiä, Team Uniquen kapteeni Tuulia Niittuinperä summaa. 
 
Season Best pistetilaston toisena on kaikkiaan 15 Suomen mestaruutta voittanut Marigold IceUnity (Helsingin Luistelijat). Joukkue saavutti kauden parhaat pisteensä 228,81 helmikuun alussa Puolassa käydyssä Challenger-sarjaan kuuluvassa Hevelius Cupissa.  

– Pidimme reilu viikko sitten Turussa treenipäivän kisahallissa (Gatorade Center), mikä oli tosi hyvä ja arvokas kokemus meille. Hevelius Cupin jälkeen olemme muokanneet vapaaohjelman viimeistä elementtiä ja keskittyneet eläytymisen ja tulkinnan vahvistamiseen, Marigold Ice Unityn kapteeni Aino Palosuo kertoo. 
 
SM-sarjaan paluun tehneellä espoolaisella Lumineersilla (Espoo Synchronized Skaters) on takanaan nousujohteinen kausi uudistuneella joukkueella. Hollannissa käydyssä Lumière Cupissa joukkue paransi kauden pisteitään 18,4 pisteellä saavuttaen kokonaistuloksen 210,18.  
 
– Pienten sairastumisten jälkeen olemme saaneet kaikki urheilijat takaisin kuvioon ja lähdemme odottavaisin mielin SM-kisoihin nauttimaan ihanasta yleisöstä ja kisatunnelmasta, joukkueen kapteeni Ellen Nordenswan sanoo. 

Zagrebissa Kroatiassa huhtikuussa järjestettäviin muodostelmaluistelun MM-kilpailuihin valitaan kaksi joukkuetta. Suomen Taitoluisteluliiton arvokilpailujen valintakriteerien mukaan SM-kilpailun voittaja lunastaa paikan MM-kilpailuihin Suomen ykkösjoukkueena (Team Finland 1). Toisen joukkueen (Team Finland 2) valinnassa lasketaan kolmen parhaan kokonaistuloksen keskiarvo, joista korkeintaan yksi tulos voi olla ISU:n Challenger Series -kilpailu. Valituksi tulee suurimman keskiarvon omaava joukkue (pois lukien senioreiden SM-kilpailun voittaja). Jos kolmen kilpailun keskiarvon ero kahden joukkueen välillä on vähemmän kuin viisi (5) pistettä, tarkastetaan joukkueiden välinen kotimaisten kilpailuiden voittotilasto. Tässä tilanteessa joukkue, jolla on enemmän keskinäisiä voittoja, nimetään FIN 2 joukkueeksi. 

Arvokilpailuvalintojen tilastoa johtaa Helsinki Rockettes (ka. 224,06), toisena on Team Unique (ka. 221,95) ja kolmantena Marigold IceUnity (ka. 218,32). 

Muodostelmaluistelun SM-juniorijoukkueiden maailmanmestaruuskilpailujen edustuspaikat ratkottiin tammikuussa Helsingissä Marie Lundmark Trophynyhteydessä. Paikan Neuchâtelissa Sveitsissä 15.–16.3.2024 käytäviin junioreiden MM-kilpailuihin lunastivat Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro ja Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic, joka on hallitseva Suomen mestari.  

Viikonloppuna ratkaistaan myös Synchro Tour Finlandin SM-senioreiden ja SM-junioreiden voittajat. 

SM-junioreissa ja SM-noviiseissa on mukana 12 joukkuetta. Kilpailun avajaiset järjestetään lauantaina klo 14.30, jossa puhujana liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Sandra Bergqvist

Lauantai 24.2.2024 
14.30 Avajaiset 
15.00 SM-noviisit, vapaaohjelma 
17.14 SM-juniorit, lyhytohjelma 
19.16 SM-seniorit, lyhytohjelma 

Sunnuntai 25.2.2024 
15.00 SM-juniorit, vapaaohjelma 
17.39 SM-seniorit, vapaaohjelma

Kilpailusivu 
Tulokset   
Yle TV2 koosteet la 19.50–20.35, su 18.30–19.25 
Ruutu+ suorana kaikki sarjat ilman selostusta
SkatingFinlandlive.fi suorana kaikki sarjat ilman selostusta 
Arvokilpailuiden valintakriteerit.
Season Best -tilasto


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024