Kilpailutiedotteet

Pariluistelijat Milania Väänänen ja Filippo Clerici MM-finaaliin

Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut käynnistyivät keskiviikkona Montrealissa Kanadassa parien lyhytohjelmakilpailulla, jossa Suomea edustivat Milania Väänänen, 20, ja Filippo Clerici, 23. Puolitoista vuotta sitten yhteisen uran aloittanut suomalais-italialainen pari sijoittui kilpailussa 19:nneksi pistein 55,40 ja saavutti paikan torstain vapaaohjelmakilpailuun 20 parhaan joukossa.

Italian Bergamossa harjoittelevalle parille MM-arvokilpailuedustus on ensimmäinen, ja he selviytyivät mallikkaasti lyhytohjelmastaan. Alun kolmoistwistnosto tuli vähän päälle, mutta kolmoissoolotulppi ja heittokolmoisritti sujuivat erinomaisesti, kuten myös upea nelostason tähtinosto. Ohjelman kruunasi Filippo Clericin näyttämä hauis kuolemanspiraalin aikana ohjelman lopussa.

–  Vähän oli löysä alastulo tulpissa, mutta sain sen kuitenkin hyvin tehtyä. Minua ei yhtään jännittänyt mennessäni jäälle, koska tiesin, että yleisö on hyvin rohkaiseva, Väänänen analysoi.

Sitä vastoin Filippo Clerici ei juurikaan huomannut yleisöä, sillä hän keskittyy täysin partneriinsa.

– En huomaa jäällä muita kuin tuomarit ja Milanian. Olen niin keskittynyt itse suoritukseen. 

– Olemme harjoitelleet erinomaisesti viimeiset kaksi viikkoa saavuttaaksemme hyvän ohjelman ja finaalipaikan, Clerici jatkoi. 

Lyhytohjelmakilpailun voiton vei kotijäällä luistelleet kanadalaiset Deanna Stellato-Dudek ja Maxime Deschamps uusilla ennätyspisteillä 77,48. Toiselle sijalle luistelivat hallitsevat maailmanmestarit Japanista Riku Miura ja Ryuichi Kihara pistein 73,53 ja kolmanneksi italialaiset Sara Conti ja Niccolo Macii 72,88 pisteellä.

Keskiviikko jatkuu suomalaisittain naisten lyhytohjelmakilpailulla klo 23.00, jossa Suomea edustaa tamperelainen Nella Pelkonen. Kilpailut ovat katsottavissa suorana Yle Areenasta ja koostelähetykset nähdään Yle TV2 -kanavalla.

Tulokset ja aikataulut
Taitoluistelun MM2024-kilpailusivut


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024