Kilpailutiedotteet

Suomen pariluistelijat kiipesivät sijalle 18 MM-kisoissa

Suomen pariluistelijat Milania Väänänen ja Filippo Clerici onnistuivat hienosti uransa ensimmäisissä yhteisissä MM-kisoissa ja pystyivät Kanadan Montrealissa nousemaan vapaaohjelmallaan kokonaiskilpailun 18:nneksi yhteispistein 156,02.

Vasta ensimmäistä kauttaan kansainvälisillä jäillä kilpaileva pariluistelupari Milania Väänänen ja Filippo Clerici on tehnyt erinomaista työtä läpi koko kauden. Sekä tammikuussa luistelluissa EM-kilpailuissa että nyt MM-kilpailuissa pari pystyi kiilaamaan tiensä finaaliin asti.

Suomalais-italialaisen kaksikon kauden paras tulos on varsin kunnioitettava, 172.31, joulukuulta Kroatiasta. Kauden lopulla pari on kuitenkin joutunut suorituksissaan varomaan Milania Väänäsen kipeytynyttä selkää.

– Heti MM-kilpailujen jälkeen matkustan Suomeen tsekkauttamaan selkäni, jotta tiedämme, mikä on vikana ja kuinka pääsemme jälleen työskentelemään yhdessä täysillä, 20-vuotias Väänänen kertoi heti vapaaohjelmasuorituksen jälkeen.

23-vuotias Clerici oli parin vapaaohjelman jälkeen yhtä hymyä.

– Olen onnellinen, sillä onnistimme yhteisessä tavoitteessamme päästä myös MM-kilpailuissa finaaliin, vaikka emme nyt pystyneet antamaan ihan sataprosenttista panostamme. Mutta tämä kilpailu oli hyvä osoitus osaamistamme, ja uskon, että annoimme hyvän vaikutelman myös tuomaristoon, mikä sekin on tuoreelle parille tärkeää.

Italian Bergamossa arvostetussa pariluistelun valmennustiimissä harjoitteleva pari onnistui MM-kilpailujen vapaaohjelmassa pitämään suorituksensa valtaosin puhtaina, vaikkakin Väänäsen selkävaivat toivat varovaisuutta tekemiseen. Pari odottaakin selän parantumista malttamattomana, jotta elementteihin voidaan lähteä hakemaan lisää vaikeutta.

Pariluistelun MM-kilpailun voittivat kanadalaiset Deanne Stellato-Dudek ja Maxime Deschamps pistein 221,56. Hopeaa veivät Japanin Riku Miura ja Ryuichi Kihara, 217,88, ja pronssi meni Saksaan Minerva Fabienne Haselle ja Nikita Volodinille pistein 210,40.

Taitoluistelun MM-kilpailut jatkuvat perjantaina jäätanssin rytmitanssilla, joka alkaa Suomen aikaa klo 17.20. Mukana ovat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen. Naisten vapaaohjelma luistellaan perjantain ja lauantain välisenä yönä, Suomesta mukana on Nella Pelkonen.

Tulokset ja aikataulut: http://www.isuresults.com/results/season2324/wc2024/
Taitoluistelun MM2024-kilpailusivut: https://montreal2024.com


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024