Kilpailutiedotteet

Helsinki Rockettes voitti 1. SM-valintakilpailun

Shanghai Trophyn ja Synchro Tour Finlandin lyhytohjelmakilpailun voittanut Helsinki Rockettes jatkoi voittoputkeaan Jyväskylässä.

Muodostelmaluistelun 1. SM-valintakilpailu järjestettiin tänä viikonloppuna 2.–3.11. LähiTapiola Areenalla Jyväskylässä. Sunnuntaina kilpailtiin SM-senioreiden, -junioreiden ja toisen lohkon SM–noviisien vapaaohjelmilla. Paikat maaliskuun alussa luisteltaviin Suomenmestaruuskilpailuihin ratkaistaan kahden valintakilpailun perusteella.

Helsinki Rockettes voitti 1. SM-valintakilpailun kokonaispistein 224,74. Helsingin Taitoluisteluklubin joukkue ansaitsi voimakkaalla vapaaohjelmallaan 147,86 pistettä. Valmentaja Kaisa Arrateig kertoi, että kuukauden takaisen Shanghai Trophyn jälkeen molempia ohjelmia on onnistuttu vahvistamaan.

– Shanghaihin verrattuna saatiin tuotua jäälle entistäkin rohkeampi ja vauhdikkaampi Rockettes. Meillä oli todella hauskaa joukkueena ja tästä on hyvä lähteä treenaamaan ohjelmia lisää, joukkueen kapteeni Eveliina Tikkinen komppasi.

Helsingfors Skridskoklubbin Team Unique oli kilpailun toinen kokonaispistein 217,06. Joukkue saavutti vapaaohjelman alun twisseleissä sattuneesta kaatumisesta huolimatta kilpailun toiseksi parhaat vapaaohjelmapisteet 141,42.

– Olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, millainen joukkueen vapaaohjelma on. Se vaan täytyy luistella hienosti. Kaatumisesta huolimatta joukkueen suoritus oli todella hyvä veto ensimmäiseen kilpailuun. Ohjelma on vasta valmistunut ja se ei ollut vielä riittävän viimeistelty, valmentaja Mirjami Penttinen kommentoi.

Joukkueen kapteeni Tuulia Niittuinperä nimeää vapaaohjelman lempielementikseen vauhdikkaat kuolemanspiraalit.

– Sekä elementtiin meno että poistuminen ovat täysin uudenlaiset ja elementti on tehty mielestäni loistavasti musiikkiin.

Helsingin Luistelijoita edustava Marigold Ice Unity nousi kokonaiskilpailun kolmanneksi pistein 205,64. Espoo Synchronized Skatersin Lumineers oli neljäs 200,79 pisteellä.

Dream Edges säilytti johtoasemansa

SM-junioreiden kilpailun voitti jo lyhytohjelman jälkeen kilpailua johtanut Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges. Vapaaohjelmapisteet 112,60 olivat junioreiden kilpailun toiseksi parhaat. Kokonaispisteet 181,78 riittivät kuitenkin kilpailun ensimmäiseen sijaan. Lyhytohjelmakilpailun neljänneltä sijalta lähtenyt Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic voitti vapaaohjelmakilpailun pistein 114,71 ja nousi kokonaistuloksella 175,70 toiseksi. Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro jäi täpärästi kolmanneksi 175,11 pisteellä.

SM-noviisien toisen lohkon vapaaohjelmakilpailun voitti Helsingin Luistelijoiden Starlights 78,73 pisteellä jättäen taakseen Helsingfors Skridskoklubbin Team Dynamiquen, (78,22). Kolmanneksi sijoittui Tapparan Taitoluistelijoiden CrystalBlades pistein 59,63.

Muodostelmaluistelun Synchro Tour Finland on Suomen Taitoluisteluliiton ja jäsenseurojen järjestämä kilpailusarja SM-senioreille ja -junioreille. Viikonlopun 1. SM-valintakilpailu on osa Synchro Tour Finland -kilpailusarjaa. Sarjan ensimmäinen koitos oli lyhytohjelmakilpailu, joka järjestettiin 13.10.2024 Helsingin jäähallissa.

Tulokset

Artikkelikuvassa on Helsinki Rockettes.
Kuva: Santtu Jaakkola


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024