Uutiset
Suomen Cheerleadingliitto, Suomen Taitoluisteluliitto ja Suomen Voimisteluliitto ovat sopineet tiivistävänsä seurakehitysyhteistyötään vuonna 2025. Lajiliitot aloittavat seuratoimijoille suunnatun yhteisen verkostotoiminnan, jonka tavoitteena on tuoda esteettisten taitolajien seuratoimijoita yhteen vertaistuen ja osaamisen jakamisen merkeissä. Alkavana vuonna lajiliitot tarjoavat yhdessä peräti kolme erilaista verkostokonseptia.
–Lajiliitoillamme on jo vuosien perinteet tiiviistä yhteistyöstä liittotasolla. Nyt haluamme laajentaa yhdessä tekemisen myös ruohonjuuritasolle eli seurakentälle. Uskomme, että monilajisuus tarjoaa seuratoimijoille uusia näkökulmia ja mahdollistaa laajemman verkostoitumisen. Suuremmalla joukolla olemme entistä viisaampi ja vahvempia, kertoo Suomen Cheerleadingliiton seurakehittäjä Niklas Hagel
–Pohtiessamme yhteistyötä havaitsimme, että lajeilla on jo olemassa hyviä verkostoitumiskonsepteja, jotka täydentävät toisiaan. Voisi sanoa, että pyörää ei keksitty uudelleen, vaan toimme yhteen olemassa olevat hyvät konseptit, joita voimme jatkojalostaa monilajisemmiksi, Suomen Voimisteluliiton seurakehityspäällikkö Tiina Saulila kommentoi.
Vuoden 2025 yhteiset verkostot
Seurojen päätoimisten aamukahvit kutsutaan koolle neljästi vuodessa verkon välityksellä. Verkostossa on vaihtuvat aiheet, jotka vastaavat osallistujien itse esittämiin toiveisiin. Aamukahveilla vaihdetaan ajatuksia ajankohtaisista asioista, jaetaan vinkkejä yli seura- ja lajirajojen sekä verkostoidutaan toisiin seuratoimijoihin. Tilaisuudet ovat maksuttomia
Tilaisuudet järjestetään keskiviikkona 12.3.2025, tiistaina 6.5.2025, keskiviikkona 3.9.2025 ja torstaina 27.11.2025 klo 10–11.30. Lajiliitot informoivat jäsenistöön tilaisuuksien aiheista ja ilmoittautumiskäytänteistä lähempänä tilaisuuksia.
Vastuuhenkilöinä toimivat Tiina Saulila (voimistelu), Niklas Hagel (cheerleading) ja Teemu Hintikka (taitoluistelu).
Valmennusvastaavien aamukahvit kokoontuvat verkon välityksellä jokaisen kuukauden toisena tiistaina. Keväisin tapaamisiä järjestetään helmikuusta toukokuuhun sekä syksyllä syyskuusta joulukuuhun klo 9.00–10.00. Maksuttomat tilaisuudet on suunnattu seurojen työsuhteessa oleville ja luottamustoimisille valmennusvastaaville sekä päävalmentajille. Tilaisuuksissa käsitellään ajankohtaisia valmennukseen ja valmennusjohtamiseen liittyviä aiheita ja verkostoidutaan yli laji- ja seurarajojen.
Vastuuhenkilöinä toimiva Jenni Salomäki (cheerleading), Sanna Vuorinen (taitoluistelu) ja Tiina Koljander (voimistelu).
Päätoimisten päivä järjestetään seurojen päätoimisille työntekijöille marraskuussa 2025. Päätoimisten päivänä seurojen työntekijät pääsevät tapaamaan toisiaan kasvotusten, verkostoitumaan ja virkistäytymään. Tilaisuus on maksullinen ja lajiliitot viestivät siitä jäsenseuroilleen lähempänä tilaisuutta.
Vastuuhenkilönä toimivat Teemu Hintikka (taitoluistelu), Niklas Hagel (cheerleading) ja Tiina Saulila (voimistelu).
–Kannustamme lämpimästi seurojamme osallistumaan yhteiseen verkostotoimintaan. Kiireisen seura-arjen keskelle saa voimaa ja virtaa yhteisöstä. Kannattaa myös vaikuttaa verkostojen sisältöihin, sillä tarkoitus on tehdä kaikista konsepteista osallistujiensa näköisiä, sanoo Suomen Taitoluisteluliiton koulutuspäällikkö Sanna Vuorinen.
Vuonna 2024 voimistelu, cheerleading ja taitoluistelu tiivistivät yhteistyötään muun muassa osaamisen kehittämisen, soveltavan liikunnan kehittämisen ja viestinnän osa-alueilla. Vuoden 2025 aikana mukaan yhteistyöhön kutsutaan myös muita esteettisiä taitolajeja.