Kilpailutiedotteet

Taitoluistelun MM-kilpailut alkavat Bostonissa

Taitoluistelun maailmanmestaruuksista kilpaillaan alkavalla viikolla 26.–30.3.2025 Bostonissa Yhdysvalloissa. Jäätanssin suomalaisedustajat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen osoittivat vahvaa kansainvälistä kilpailukykyä tammikuun EM-kilpailuissa. Naisten sarjassa Suomea edustaa kauden aikana korkeimman pistekeskiarvon saavuttanut Linnea Ceder. Pariluistelussa Milania Väänänen ja Filippo Clerici suuntaavat toisiin yhteisiin MM-kilpailuihinsa. Miesten yksinluistelussa Suomella ei ole edustajaa, sillä kukaan suomalaisluistelijoista ei saavuttanut Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) vaatimaa teknistä pisterajaa. MM-kilpailujen jännitystä lisää maapaikkojen jako vuoden 2026 talviolympialaisiin, jotka järjestetään Milano-Cortinassa Italiassa. 

MM-kilpailut alkavat Bostonissa keskiviikkoiltana naisten lyhytohjelmakilpailulla, jossa Linnea Ceder, 22, tekee debyyttinsä maailmanmestaruustasolla. Kotimaassa Espoon Jäätaitureita edustava Ceder kertoo valmistautumisen sujuneen erinomaisesti pienestä flunssasta huolimatta. Ceder nimeää ensisijaiseksi tavoitteekseen saada paikka perjantaina luisteltavaan vapaaohjelmakilpailuun ja lunastaa samalla Suomelle maapaikka talviolympialaisiin. 

– Tiedän, että kilpailun aikana halli on ihan täynnä, joten odotan tunnelman olevan katossa. Kisan aikana aion keskittyä vain omaan tekemiseen ja omiin suorituksiini. Tavoitteena on luistella ehjät ohjelmat, Ceder sanoo. 

Torstain vastaisena yönä Suomen aikaa käytävässä pariluistelun lyhytohjelmakilpailussa Suomen edustajat Milania Väänänen, 21, ja italialaistaustainen Filippo Clerici, 24, tavoittelevat niin ikään omaa parastaan. Pari kommentoi loppukauden harjoittelun sujuneen hyvin.

– Lähdemme jälleen tavoittelemaan paikkaa vapaaohjelmassa. Taso on viime vuoteen verrattuna erittäin kova, minkä vuoksi sinne pääseminen voi olla vaikeampaa. Meidän täytyy vain luistella niin hyvin kuin pystymme, Clerici ennakoi. 

Vasta toista kauttaan yhdessä kilpailevat Clerici ja Väänänen sijoittuivat viime vuoden MM-kilpailuissa 18:nneksi. 

Suomen jäätanssiparit hyvin valmistautuneina

Suomen molemmat jäätanssiparit ovat harjoitelleet ennen MM-viikkoa Torontossa Kanadassa totutellen aikaeroon ja sovittaen ohjelmiaan kapeammalle amerikkalaiselle kentälle. Hallitseva Suomen mestaripari Juulia Turkkila, 30, ja Matthias Versluis, 30, luisteli viime vuonna MM-jäillä kymmenenneksi. Pari odottaa kilpailua innolla.

– Helmikuun Road to 26 -kisojen jälkeen meillä oli erittäin antoisa leiriviikko Roomassa koreografimme Massimo Scalin kanssa. Olemme innoissamme siitä, että pääsemme esittämään nämä ohjelmat suuren yleisön edessä vielä viimeisen kerran tällä kaudella. Haluamme myös näyttää kehityksemme EM-kisojen jälkeen, Versluis sanoo.

Upeaa kansainvälistä nousua viime kausilla tehneet Yuka Orihara, 24, ja Juho Pirinen, 29, lähtevät Bostoniin muiden suomalaisedustajien lailla suoritukset edellä, mutta tähtäimessä siintää myös kahden olympiamaapaikan varmistaminen. 

– Odotamme kisoilta mahtavaa tunnelmaa ja suurta yleisömäärää. Erityisesti olemme keskittyneet siihen, että pitää luistella isosti, jotta täyttää koko hallin suuruuden. Lisäksi olemme keskittyneet teknisten elementtien vaikeustasojen parantamiseen, Pirinen kertoo.

Niin ikään Oriharan ja Pirisen valmistautumiseen on kuulunut koreografioiden hiomista Roomassa. Pirisen mukaan pari on pysynyt terveenä ja tahtoo tarjota amerikkalaisyleisölle viihdyttävät esitykset.

MM-kilpailujen aikataulu: 

Naisten lyhytohjelma 26.3. klo 12.05 paikallista aikaa, klo 18.05 Suomen aikaa

Parien lyhytohjelma 26.3. klo 18.45 paikallista aikaa, 27.3. klo 00.45 Suomen aikaa

Miesten lyhytohjelma 27.3. klo 11.05 paikallista aikaa, klo 17.05 Suomen aikaa

Parien vapaaohjelma 27.3. klo 18.15 paikallista aikaa, 28.3. klo 00.15 Suomen aikaa

Jäätanssin rytmitanssi 28.3. klo 11.15 paikallista aikaa, klo 17.15 Suomen aikaa

Naisten vapaaohjelma 28.3. klo 18.00 paikallista aikaa, 29.3. klo 00.00 Suomen aikaa

Jäätanssin vapaatanssi 29.3. klo 13.30 paikallista aikaa, klo 19.30 Suomen aikaa

Miesten vapaaohjelma 29.3. kl0 18.00 paikallista aikaa, 30.3. klo 00.00 Suomen aikaa

Lisätiedot:

MM-kilpailujen verkkosivut (aikataulut, osallistujat, tulokset):
https://isuworlds2025.com/

Kilpailijoiden esittelyt:
https://www.isuresults.com/bios/

Arvokilpailuiden valintakriteerit:
https://www.stll.fi/maajoukkue/arvokilpailujen-valintakriteerit/ 

MM-kilpailut on katsottavissa Ylen kanavilta:
https://areena.yle.fi/


Taitoluistelun MM-kilpailut alkavat Bostonissa 24.3.2025
Tuloksia: SM-noviisien Suomen mestaruuskilpailut 16.3.2025