Uutiset

Taitoluistelun EM: Fernandez miesten lyhytohjelmakilpailun voittoon, Virtanen sijalle 26

Fernandez miesten lyhytohjelmakilpailun voittoon, Virtanen sijalle 26

Suomea miesten sarjassa edustava Valtter Virtanen ei saanut lyhytohjelmassa irti parastaan ja sijoittui 52,07 pisteellä sijalle 26 karsiutuen vapaaohjelmakilpailusta.

Viidettä kertaa EM-kilpailuissa kilpaileva Virtanen aloitti ohjelmansa kolmoistulppi-kaksoistulpilla, jota seurasi kuperkeikkaan päättynyt kolmoisaxel. Virtanen sai kuitenkin epäonnisen hypyn jälkeen kerättyä itsensä ja luisteltua ohjelman laadukkaasti loppuun sisällyttäen siihen onnistuneen kolmoisritin.

-Eihän tähän suoritukseen voi tyytyväinen olla. Lähdin liikkeelle ylirennosti, mikä kostautui kolmoistulpin helpotuttua kaksinkertaiseksi. Sen jälkeen axelissa iski ylisuorittaminen. Olen kuitenkin tyytyväinen, että sain jatkettua ohjelman kunnolla loppuun. Olisin kovasti halunnut päästä vapaaohjelmaan näyttääkseni itselleni ja yleisölle mille tasolle pääsen, mutta ensi kerralla sitten.

 

Lyhytohjelmien jälkeen kilpailua johtaa ylivoimaisesti Espanjan Javier Fernandez 102,54 pisteellä. Toisena on Venäjän Maxim Kovtun 88,09 pisteellä ja kolmantena Tšekin Michal Brezina 84,30 pisteellä.

Lyhytohjelmasta vapaaohjelmaan pääsi 24 eniten pisteitä saanutta luistelijaa.

Kaikki tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1516/ec2016/index.htm

 

 


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024