Uutiset

Team Unique esiintyy taitoluistelun MM-kisojen loppugaalassa

Team Unique kutsuttu esiintymään taitoluistelun MM-kilpailun loppugaalaan

(lehdistötiedote)

Suomalainen muodostelmaluistelujoukkue, Team Unique, on saanut ainutlaatuisen kutsun. Maailmanmestaruuden vuonna 2013 voittanut joukkue on kutsuttu esiintymään taitoluistelun MM-kilpailun loppunäytökseen Kiinan Shanghaihin tulevana sunnuntaina. Mistään pienestä luistelunäytöksestä ei ole kyse, sillä tavallisesti loppuunmyydyn MM-kilpailun loppunäytöksellä on perinteisesti ollut lähes 100 miljoonaa tv-katsojaa ympäri maailman. Loppunäytöksessä esiintyvät kilpailussa parhaiten menestyneet luistelijat. Koska muodostelmaluistelu ei ole osana taitoluistelun MM-kilpailua, on harvinaista että lajin edustajia nähdään loppunäytöksessä.

Team Uniquen esiintyminen MM-kilpailussa on osa ISU:n strategiaa saada lajille näkyvyyttä. PR on erityisen tärkeää juuri nyt, sillä Kansainvälinen Olympiakomitea pohtii parhaillaan lajin olympiakelpoisuutta vuoden 2018 olympialaisiin Etelä-Koreaan.

– Team Unique valittiin näytökseen edustamaan maailmanlaajuisesti koko muodostelmaluistelua. ISU:lla on tarve tuoda muodostelmaluistelua esille ja laajentua etenkin Aasiaan kuten Kiinaan ja Koreaan, jossa seuraavat talviolympialaisetkin käydään, ISU:n suomalaisedustaja Marie Lundmark sanoi. Lundmark on osaltaan ajanut voimakkaasti olympiahanketta eteenpäin.

Team Uniquen valmentaja Mirjami Penttinen näkee näytöskutsun olevan arvostuksen nousu muodostelmaluistelua kohtaan.

– Mahdollisuus päästä kaikkien muiden taitoluistelun tämän hetkisten huippujen kanssa samalle jäälle samaan näytökseen, on jotain niin hienoa että sanat eivät meinaa riittää sen kuvaamiseen. Se saa aikaan tunteen arvostuksesta.
– Muodostelmaluistelun tulisi päästä osaksi talviolympialaisia, jotta pääsisimme tasavertaisiksi samalle viivalle muiden taitoluistelun lajien kanssa. On hienoa, että pääsemme osaltamme edistämään sitä tähän tilaisuuteen. 

Lundmarkin mukaan muodostelmaluistelun olympiahanke on tilanteessa, jossa Olympic Programme Commission työstää parhaillaan raporttia, johon se sai lisäaineistoa tutustumalla kansainväliseen muodostelmaluistelun French Cup -kilpailuun tammikuun lopulla. Komitea esittelee raportin Kansainväliselle Olympiakomitealle maaliskuun lopulla. KOK tekee päätöksen lajin olympiakelpoisuudesta kevään, viimeistään alkukesän aikana. Positiivinen päätös olisi suomalaisittain merkittävä, sillä Suomi on muodostelmaluistelun menestynein maa. Marigold IceUnity on voittanut seniorisarjan maailmanmestaruuden neljästi, Rockettes kolmesti ja Team Unique kerran. Lisäksi Suomi on saavuttanut 11 muuta (seniorisarjan) mitalia lajin MM-historian aikana.

Muodostelmaluistelun MM-kilpailut käydään 10.–11.4. Kanadan Hamiltonissa. Suomea edustaa kilpailussa Marigold IceUnity ja Rockettes.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024