Uutiset

MM-joukkueen mietteet kilpailuun lähdettäessä

Taitoluistelijat matkustivat MM-kisoihin Shanghaihin

Taitoluistelun MM-kilpailut luistellaan ensi viikolla Kiinan Shanghaissa, Suomen joukkue Kiira Korpi sekä jäätanssijat Cecilia Törn ja Jussiville Partanen tapasivat lehdistön edustajia lauantaina lentokentällä, juuri ennen matkaan lähtöä.

Loukkaantumiset ovat pitäneen Korven pois MM-jäiltä pitkään, viimeksi hän osallistui kyseiseen kilpailuun vuonna 2011. Tuolloin tuomisina oli uran toistaiseksi paras MM-sijoitus (sama sijoitus vuonna 2008) yhdeksäs. Loppuvuodesta 2014 kilpajäille palanut suomalainen ehti hakea kilpailukokemusta Zagrebin kansainvälisestä kilpailusta, SM-kilpailusta sekä tammikuussa EM-jäältä – onnistuneen lyhytohjelman verran. Kilpailuissa menestyminen ovat antaneet uskoa ja intoa, jota Korvella riittää vaikka muille jaettavaksi. Oman riesansa MM-kilpailuun valmistautumiseen toi kuitenkin kolmisen viikkoa piinannut flunssa poskiontelotulehduksineen. Siksi aika ei riittänyt vaikeimpien hyppyelementtien saamiseksi ohjelmiin. Korpi tietää kuitenkin omat vahvuutensa ja luottaa kokonaisuuteen.

– En ole saanut alle ihan niin montaa ehjää treeniviikkoa kuin olisin toivonut. Siksi esimerkiksi kolmois-kolmois-yhdistelmä sekä kolmoislutz täytyivät jättää odottamaan ensi kautta.
– Valttikorttini MM-kilpailussa ovat upeat ohjelmat, luistelutaito ja esiintyminen, jotka ovat parantuneet toipilasjakson aikana entisestäänkin.

Sijoitustavoitteita luistelija ei ole itselleen asettanut, vaikka mieliikin kymmenen joukkoon jo senkin takia, että Suomelle avautuisi ensi vuonna lisäpaikka naisten sarjaan.

– Tavoitteeni on luistella ja tehdä sen mitä osaan ja mitä pystyn tekemään tällä hetkellä. Pyrin ottamaan ilon kautta kaiken irti mikä lähtee. Hyvillä ohjelmilla mahdollisuus voi olla vaikka ennätyspisteisiinkin, Korpi pohti.

MM-kisojen ensikertalaiset Törn ja Partanen ovat innoissaan valinnastaan MM-edustajiksi. Pienet erot esim. EM-jäillä edustaneeseen Olesia Karmiin ja Max Lindholmiin kääntyivät tällä kertaa Törn-Partasen eduksi. Viime vuonna MM-kilpailussa edustanut pari Henna Lindholm ja Ossi Kanervo ovat sen sijaan olleet pois jäiltä loppuvuodesta lähtien Kanervon loukkaantumisen vuoksi. Kolme tasaista paria ovat nyt kaikki saaneet mahdollisuuden edustaa Suomea MM-jäällä. Kaikki valmentautuvat italialaisen Maurizio Margaglion johdolla Helsingissä.

– Luin valintaamme liittyneen sähköpostin läpi kolme kertaa ennen kuin uskoin sen todeksi, Törn nauroi.

Kilpailu kilpailulta koko kauden parantanut suomalaispari luistelee yhdessä vasta toista kauttaan. Törn vaihtoi yksinluistelusta jäätanssiin vasta kaksi vuotta sitten. Tuolloin pari löysi toisensa ja kehitysvauhti ollut huimaa.

– Lähdemme kilpailuun hyvällä fiiliksellä. Kyllä paikka finaalissa (20 parhaan joukossa) kiinnostaa. Olemme valmistautuneet kilpailuun hyvin. Hioneet vähän kaikkea mahdollista molemmissa ohjelmissamme, pari vakuutti.

Jäätanssijat aloittavat urakkansa keskiviikkona, Korpi torstaina.

Kilpailun osallistujat aikataulut ja tulokset ISU:n sivuilta http://www.isuresults.com/events/fsevent00051612.htm

Suomen joukkueeseen kuuluvat urheilijoiden lisäksi:

Tarja Ristanen – joukkueen johtaja
Carlos Avila de Borba, Maurizio Margaglio – valmentajat
Mika Saarelainen – naisten sarjan tuomari

Lisäksi ISU:n kutsumana naisten sarjan teknisenä speciaistina Leena Laaksonen.



Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024