Uutiset
Kiira Korvella voitokas paluu
Kiira Korpi saavutti voiton kansainvälisessä Golden Spin of Zagreb -kilpailussa. Korpi oli lyhytohjelmassa neljäs, mutta voitti vapaaohjelman. Hän saavutti kokonaispisteet 167,81. Toiseksi sijoittui Venäjän Maria Artemieva 166,48 ja kolmanneksi Slovakian Nicole Rajicova 159,55.
Korpi saavutti kilpailulle asettamansa tavoitteet: rikkoa ISU:n asettamat EM-kisojen teknisten pisteiden minimirajat. Korven iloa lisäsi se, että hän saavutti myös MM-kisojen pisterajat. Muutama hyppyihin tullut helpotus ei himmentänyt Korven voiton merkitystä. Suurin voitto kilpailusta oli paluu kilpajäille kahden vuoden tauon jälkeen.
– Tänään minulla oli paljon levollisempi olo kuin eilen. Pulssikin tuntui melkein normaalilta verrattuna eiliseen. Olen kilpailuun kokonaisuutena hyvin tyytyväinen. Olen iloinen, että saavutin tavoitteeni, tästä on hyvä jatkaa kohti SM-kisoja, helpottunut Korpi suunnitteli.
Suomen itsenäisyyden juhlapäivänä Sibeliuksen Viulukonserttoon luistellut Korpi huokui tyytyväisyyttä ohjelmansa jälkeen. Vapaaohjelmansa aikana luistelija kertoi kokeneensa jopa pientä isänmaallista ylpeyttä saadessaan edustaa Suomea ulkomailla ja luistella suomalaisen säveltäjän musiikin tahdissa. Lyhytohjelmassa näkynyt jännitys ei vaivannut suomalaista enää vapaaohjelmassa, vaikka kokonaisia ohjelmasuorituksia oli alla ennen Zagrebin kilpailua vasta kolme.
– Koen vahvuuteni olevan siinä, että loukkaantumisen ajan olen pystynyt työstämään paljon askeleita ja itse ohjelman luistelua, joka näkyy nyt tuloksessa, Korpi sanoi.
Suoritus Zagrebissa oli pään avaus, mutta pikkuhiljaa ohjelmaan lisätään vaikeutta hyppyjen osalta. Tinkimättömästi tavoitteisiinsa uskova Korpi tähtää korkealle. Hän haluaa päästä maailman huipulle. Sijoitukset kymmenen parhaan joukossa eivät hänelle riitä.
Harjoittelua Oberstdorfissa, jossa hän on harjoitellut portugalilaissyntyisen valmentajansa Carlos Avila de Borban kanssa viimeisen kuukauden verran. Jatkosuunnitelmat tehdään askel ja kilpailu kerrallaan.
(Tulokset päivittyvät hyvin hitaasti) http://www.croskate.hr/GS47/html/index.htm
**********************
Olesia-Max kuudes Zagrebissa
Olesia Karmi-Max Lindholm sijoittuivat kuudenneksi kansainvälisen Golden Spin of Zagreb -kilpailun jäätanssissa. Suomalaispari keräsi kokonaispisteet 122,54. Pari oli lyhyttanssissa kuudes, vapaassa seitsemäs. Pistesaldo jäi parin ennätyksestä, 130,44, joka syntyi muutama viikko sitten käydyssä NRW Trophyssa Dortmundissa.
Tyylikäs ja tunnelmainen Astor Piazzollan Libertango sujui parin omien tuntemuksien mukaan kohtuullisen hyvin, mutta pistepotti jäi heidän odotuksiaan alhaisemmaksi.
– Ohjelma toimi tänään lyhyttanssia paremmin. Hiukan tunkkainen fiilis ohjelmasta tänään vähän jäi, mutta odotimme silti korkeampia pisteitä. Täytyy tutustua tarkemmin piste-erittelyihin kilpailun jälkeen, Max Lindholm pohti.
– Kisasuorituksemme täytyisi saada tasaisemmiksi, jotta pysymme jatkossakin palkintopallituntumassa, kuten Dortmundissa, jossa olimme kolmansia. Nyt vaihtelut ovat kilpailujen välillä vielä turhan suuria, Lindholm jatkoi.
Parin seuraava kilpailu on joulukuun 19.-21. luisteltava SM-kilpailu. Tammikuun EM-valintoihin SM-tuloksella on suuri merkitys. EM-edustajaksi valitaan pari, jolla on korkein keskiarvotulos kahdesta kansainvälisestä kilpailusta sekä SM-kilpailusta.
Voittajaksi Zagrebissa selvisi Yhdysvaltojen Madison Hubbel-Zachary Donohue 166,74.
Tulokset (tuloslinkki päivittyy hitaasti): http://www.croskate.hr/GS47/html/index.htm
*******************
Pulkkinen ennätyspistein 11:s Zagrebissa
Tomi Pulkkinen sijoittui 11:nneksi kansainvälisessä Golden Spin of Zagreb -taitoluistelukilpailussa. Pulkkinen luisteli kirkkaasti omat ennätyspisteensä, jotka ovat nyt lukemissa 175,71. Ennätys parani yli 23 pisteellä. Valtter Virtasen viime viikonloppuna luistelemasta kauden kärkituloksesta, hän jäi puolestaan reilun pisteen.
Lyhytohjelmassa yhdeksänneksi sijoittunut suomalainen onnistui mukavasti myös vapaaohjelmassa. Kolmoisakselkin napsahti ilahduttavasti kohdilleen molempina päivinä. Täysin virheettömästi vapaaohjelma ei kuitenkaan sujunut, vaan mm. toinen kolmoislutzeista helpottui yksinkertaiseksi. Lisäksi kolmoishypyistä helpoin, salchow, päätyi tällä erää jään pintaan. Kokonaisuus oli muutoin ehjä ja vauhdikas.
Suomalainen oli tyytyväinen ennätyspisteisiin, jotka tulivat perussuorituksella.
– Voin olla ihan tyytyväinen, vaikka kesken ohjelmaa keskittymiseni herpaantuikin. Heräsin kuitenkin yksöislutzin jälkeen ja pystyin jatkamaan. Kiva nähdä, että tällaisella suorituksella pystyn näinkin korkeisiin pisteisiin, Pulkkinen sanoi.
Sveitsin edustuksen Suomeen vaihtanut Pulkkinen kärsi vuoden karenssin, jonka aikana hän ei saanut kilpailla lainkaan. Nyt 22-vuotias luistelija, muutti Sveitsiin 8-vuotiaana. Suomen lisäksi hän puhuu viittä kieltä.
– Muutaman viimeisen vuoden olen luistellut alle omien taitojeni, joten itseluottamukseni ei ole ollut paras mahdollinen. Nyt tuntuu kuitenkin, että kisa kisalta olen mennyt eteenpäin ja alan jälleen uskoa itseeni. Suorituksetkin paranevat sitä mukaa, Pulkkinen sanoi.
Kilpailun voitti Kazakstanin Dennis Ten 249,94. Toinen oli Tsekkien Michal Brezina 239,62 ennen Venäjän Konstantin Menshovia 239,51.
http://www.croskate.hr/GS47/html/index.htm