Uutiset
Arvokisafiilistä jo harjoituksissa – tavoitteena puhtaat ohjelmat ja ehjät kokonaisuudet
Suomen naiset harjoittelivat torstaina Finlandia Trophy Espoo -kilpailun naisten lyhytohjelmaa varten, joka luistellaan lauantaina.
Suomen ykkösluistelija Kiira Korpi oli torstain harjoituksen jälkeen hyvällä mielellä. Korven edellinen kansainvälinen kisastartti oli EM-kilpailuissa tammikuussa. Maaliskuun MM-kilpailut jäivät väliin loukkaantumiskierteen takia, mutta nyt tilanne näyttää jälleen valoisalta ja luistelu näytti harjoituksissa vahvalta.
Finlandia Trophyn jälkeen Korvella on edessään marraskuussa käytävät Kiinan ja Venäjän GP-sarjan osakilpailut.
– Tällä hetkellä on perhosia vatsassa hyvällä tavalla. Minulla ei ole täällä varsinaista sijoitustavoitetta, haen sen sijaan hyvää kisatunnelmaa. Tämä on hyvä kilpailu ennen GP-sarjan alkua, Korpi sanoi.
Espoossa Korpi esittää kaksi uutta kilpailuohjelmaa.
Finlandia Trophy kilpaillaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa Espoon Barona Areenalla. Muutos johtaa juurensa Suomen Taitoluisteluliiton ja Espoon kaupungin välisestä yhteistyöstä.
– Iso katsomo, puhdas jää ja kirkkaat valot: tuli ihan arvokisafiilis, sanoi Juulia Turkkila jolla on allaan hyvä kauden aloitus viime viikon Nebelhorn Trophyssä.
Beata Papp on muuttanut kotoa Vancouverista asumaan yksin Torontoon, Brian Orserin valmennettavaksi.
– Torontossa harjoitteluseura on hyvää ja minulla on todella motivoitunut olo luistella. Vaihdoimme molemmat kilpailuohjelmat, joissa molemmissa yritän kolmois-kolmoisyhdistelmää, Papp sanoi.
Kautensa Finlandia Trophyssä avaava Alisa Mikonsaari hakee Espoosta mahdollisimman puhtaita suorituksia. Mikonsaari edusti Juulia Turkkilan kanssa MM-kilpailuissa viime kaudella.