Uutiset

Taitoluistelun SM-kisojen vapaaohjelmien tuloksia ja tunnelmia

Taitoluistelun SM-kilpailuissa tutut voittajat

Taitoluistelun naisten Suomen mestaruuden voitti odotetusti Tampereen Tapparan Kiira Korpi. Korpi luisteli kauden kärkipisteensä 170,98. SM-hopeaa saavutti Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila 145,39 ja pronssia Kokkolan Hermeksen Beata Papp 129,20.

Korven luistelussa oli tapahtunut selvää edistymistä syksyn GP-sarjan kilpailuihin nähden. Vaikka kolmois-kolmoisyhdistelmä jäikin vielä odottamaan itseään, sisälsi ohjelma mm. lennokkaan kolmoisflipin, joka oli otettu jälleen ohjelmistoon mukaan. Myös mm. kolmoisritit onnistuivat komeasti. Syksyn jalka- ja selkävaivat ovat voitettu ja Korpi voi keskittyä täysipainoisesti kohti kevään arvokisoja. SM-voitto lämmitti tamperelaisen mieltä.

–          Voitto tuntuu hyvältä. Kokonaisuus jäi kaiken kaikkiaan plussan puolelle, vaikka pientä helpotusta siellä olikin.

Tammikuisia EM-kilpailuja ajatellen Korven kunnon ajoitus näyttää optimaaliselta.

–          Suunta on eteenpäin. Kunnon kehitystä on tapahtunut koko ajan, joten voin olla tyytyväinen, Korpi iloitsi.

Iloinen hopeamitalistaan oli myös Turkkila, jonka alkukausi on ollut tahmeaa. Viikonloppu osoitti kuitenkin, että Turkkila on pääsemässä jälleen hyvään kuntoon. Lyhytohjelma sujui erityisen hyvin, mutta vapaaohjelmaankin mahtui paljon onnistumisia.

–          Olen iloinen hyvästä lyhytohjelmasta ja vapaaohjelmakin oli ihan ok, vaikka sinne jäikin virheitä. En ajatellut kilpailun aikana mitalia tai EM-paikkaa. Keskityin vain omiin suorituksiini ja halusin nauttia. Näistä tilanteista pitää ottaa ilo irti, Turkkila sanoi.

Tikkurilan Taitoluisteluklubia edustava Ari-Pekka Nurmenkari voitti kahdeksannen miesten Suomen mestaruutensa pistein 162,52. Nurmenkari voitti mestaruutensa täpärästi, sillä Espoon Jäätaitureiden Matthias Versluis hävisi voittajalle vain 1,09 pistettä. Pronssia sai viime vuoden Suomen mestari Bela Papp (Hermes) pistein 152,69.

–          Ohjelma oli tänään lähinnä pisteiden kalastelua. Jätin tarkoituksella vaikeimmat elementit pois kuten kolmoisakselin. Luistelullisesti ohjelma ei ollut minun tasoa, vaikka voitto tulikin.

Vaikka Taitoluisteluliitto vahvistaa EM-valinnat vasta maanantain aikana, pohti SM- voittaja jo menestysmahdollisuuksiaan tammikuussa Sheffieldissä.

–          Olen nyt paremmassa kunnossa kuin vuonna 2009, jolloin tein parhaan sijoitukseni (14:s). Tänä vuonna haen menestystä ja tavoitteeni on päästä kilpailussa finaaliin saakka, Nurmenkari sanoi.

Versluis oli tyytyväinen ennätyspisteisiinsä, vaikka hampaankoloon jäivät etenkin lutz ja ritti. Vaikka EM-paikka näyttääkin menevän nyt Nurmenkarille, vahvisti Versluis tavoittelevansa tällä kaudella ensisijaisesti junioreiden MM-paikkaa.

Jäätanssin Suomen mestaruuden voitti Helsingfors Skridskoklubbin Henna Lindholm-Ossi Kanervo pistein 122,50. Hopealle jäivät samaa seuraa edustavat Olesia Karmi-Max Lindholm 119,89. Parien kovasta ja tasaisesta keskinäisestä kilpailusta kertoo se, että siinä missä Lindholm-Kanervo voittivat lyhyttanssin, Karmi-Lindholm olivat parempia vapaatanssissa.

Vaikka suurempia virheitä ei voittajaparin ohjelmassa ollutkaan, koki Henna Lindholm sunnuntain vapaaohjelman painavan hiukan jaloissaan. Ja syykin löytyi.

–          Tein vapaatanssia läpi viime yönä unissani noin 25 kertaa. Aamulla hiukan väsytti eikä ihme, Lindholm nauroi.

Molemmat parit harjoittelevat italialaisen, vuoden 2001 jäätanssin maailmanmestarin, Maurizio Margaglion johdolla. Molempien kohdalla on tapahtunut vuoden aikana merkittävää kehittymistä.

–          Joudumme jo harjoituksissa kilpailemaan keskenämme, mikä vie meitä eteenpäin, Kanervo sanoi.

Suomen Taitoluisteluliitto vahvistaa ja nimeää EM-joukkueen maanantaina.

Juniorit

Junioripoikien Suomen mestariksi luisteli Tampereen Tapparan Tino Olenius pistein 137,05. Olenius oli selvä ykkönen molemmissa ohjelmissa ja viime vuoden viides sija vaihtui näin mestaruuteen. Kolmen pojan joukosta Lappeenrannan Juho Pirinen oli toinen 111,57 ja Kotkan Erik Martoma kolmas 105,54.
Olenius lähtee edustamaan Suomea tammikuussa Nuorten Talviolympialaisiin Innsbruckiin.

–          Viime vuodesta olen saanut paljon varmuutta lisää hyppyihin. Innsbruckista en lähde hakemaan mitään tiettyä sijoitusta, toivon että pystyn tekemään puhtaat ohjelmat. On hienoa päästä mukaan, Olenius sanoi.

Tyttöjen Suomen mestaruuden voitti Porin Eveliina Viljanen pistein 116,91. Naisten maajoukkueeseenkin kuuluva Viljanen oli ykkönen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa. Aivan paras päivä ei Viljasella sunnuntaina kuitenkaan ollut, mutta hän jätti silti hopealle Helsingin Luistelijoiden Emilia Toikkasen 111,62 joka oli toinen molempina kilpailupäivinä. Pronssille nousi Helsingin Luistelijoiden Krista Pitkäniemi 104,46.

–          Ihan hyvä mieli minulla on, vaikka vapaaohjelma ei ihan putkeen mennytkään. Minulla oli mitali tavoitteena ja se tuli, Viljanen iloitsi.

Myös Viljanen on valittu edustamaan Suomea Nuorten Talviolympialaisiin.

Junioreiden jäätanssin Suomen mestaruuden varmistivat itselleen Sara Aghai-Jussiville Partanen pistein 101,82. Pari asuu ja harjoittelee Kanadan Vancouverissa ja tähtäävät tällä kaudella junioreiden MM-kilpailuihin.

Kaikki tulokset:
http://www.figureskatingresults.fi/results/1112/YLSM2012/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024