Uutiset

Taitoluistelun MM-kilpailut Moskovassa 25.4.-1.5./Papp alkukilpailussa
Taitoluistelun MM-kilpailut Moskovassa 25.4.-1.5.

Suomen Bela Papp sijoittui 20:nneksi Moskovassa alkaneiden taitoluistelun MM-kilpailujen alkukilpailussa, jossa haettiin paikkaa itse kilpailuun. Kanadan Vancouverissa harjoitteleva, mutta Kokkolan Hermestä edustava Papp keräsi vapaaohjelmastaan 83,47 pistettä, jotka eivät riittäneet keskiviikkona käytävään lyhytohjelmakilpailuun jonne pääsi alkukilpailun 12 parasta. Vaikka harjoitukset olivatkin sujuneet miehen omien sanojensa mukaan hyvin, jännitys toi mukanaan pientä epävarmuutta alun hyppyihin.

–          Ohjelman alku romahti ja minulle tuli siihen kaksi epäonnistumista. Epäonnistuneen alun jälkeen minun piti koota ajatukseni jonka jälkeen ohjelman keski- ja loppuosa sujuivatkin ihan ok. Jostain syystä minua jännitti täällä normaalia enemmän.

–           Vaikka jatkopaikka ei auennutkaan, jään tänne opintomatkalle eli katomaan miesten kilpailun loppuun saakka, sanoi Papp joka lupasi samalla vaikeuttaa ohjelmaansa ensi kaudella ja lisätä sinne kolmois-kolmoisyhdistelmän.

Aikuisten MM-kilpailu on 17-vuotiaalle Pappille ensimmäinen. Junioreiden MM-kilpailuissa hän sijoittui tänä keväänä 22:nneksi. Nuoren ikänsä puolesta Papp on luistellut tällä kaudella sekä junioreissa että seniorisarjassa voittaen joulukuussa mm. lajin Suomen mestaruuden.

Naisten alkukilpailu luistellaan huomenna tiistaina. Suomea edustaa 16-vuotais Juulia Turkkia, jolle MM-kilpailu on niin ikään aikuisten tasolla ensimmäinen. Helsinkiläinen sijoittui EM-kilpailuissa tammikuussa 15:nneksi ja junioreiden MM-kilpailuissa maaliskuussa 16:nneksi. Nuori suomalainen lähtee Moskovassa tavoittelemaan puhdasta ohjelmaa ja katsoo kuinka pitkälle sillä yltää. Kiira Korpi aloittaa urakkansa vasta perjantaina, jolloin käydään naisten lyhytohjelmakilpailu.

Tulokset ja aikataulut

http://www.isuresults.com/results/wc2011/

 ***********

Suomen joukkue

Naiset:
Kiira Korpi
Juulia Turkkila

Miehet:
Bela Papp

Valmentajat:
Bruno Delmaestro
Susanna Haarala
Tarja Sipilä

Tuomarit:
Seppo Kurtti
Tarja Ristanen

ISU:n kutsumina:
Hely Abbondati (ylituomari)
Pirjo Uimonen (tekninen spesialisti)

Joukkueenjohtaja:
Tuula Ervelä

Fysioterapeutti:
Lilli Helpi

Kilpailun kotisivu:http://www.isuworlds2011.com/
Aikataulut ja tulokset:http://www.isuresults.com/events/fsevent00011212.htm

**********


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024