Uutiset

Naisten kilpailun voitto Venäjän Evgenia Medvedevalle maailmanennätyspisteillä

Perjantai-ilta loppuunmyydyssä Hartwall Arenassa huipentui naisten tiivistunnelmaiseen vapaaohjelmakilpailuun, joka tarjosi niin draamaa kuin huippuonnistumisia. 

Venäjän Evgenia Medvedeva onnistui täydellisesti tarinallisessa vapaaohjelmassaan ja uusi vuodentakaisen maailmanmestaruutensa. Medvedeva paransi kokonaispistein 233,41 omaa EM-kilpailussa tekemäänsä maailmanennätystä vajaalla neljällä pisteellä. Vapaaohjelman uudet maailmanennätyspisteet ovat 154,40.

Medvedevan vuodesta 2015 jatkunut voittojen sarja ei siis katkennut tänäänkään. 17-vuotias luistelija kiitti suorituksensa jälkeen yleisöä ja kertoi tunteneensa, että yleisöllä oli hauskaa hänen kanssaan.

– Vapaaohjelmani oli hyvä. Luistelin hyvin pehmeästi ja olen todella tyytyväinen esitykseeni. Verryttelyssä minua jännitti, mutta sanoin itselleni, että pysy rauhallisena. En koskaan ajattele sijoituksia enkä pisteitä. Pyrin puhtaaseen ohjelmaan ja pitämään hauskaa, iloinen luistelija tuuletti.

Puccinin musiikkia vahvasti tulkinnut Kanadan Katelyn Osmond otti hopeaa omilla ennätyspisteillään 218,13. Lähes virheettömästi luistellut Osmond kertoi tuntevansa Suomen kodikseen kilpailtuaan Finlandia Trophyssa lokakuussa.

– En olisi koskaan voinut kuvitella, että luistelen joskus MM-kilpailuissa kuuman ryhmän viimeisenä. Innostuin kuultuani Gabriellen (Daleman) pisteet, mutta päätin keskittyä omaan suoritukseeni. Vapaaohjelmaani on tehty pieniä muutoksia neljän maanosan kilpailun jälkeen. Jokainen elementti on hiottu täydelliseksi. Henkisesti olen oppinut keskittymään hetkeen, Osmond analysoi.

Kanadalaisten menestystä täydensi pronssia myös omalla ennätyksellään pistein 213,52 ottanut Gabrielle Daleman. George Gershwinin musiikkiin teknisesti vahvan ohjelman luistellut Daleman osoitti, ettei onnistuminen keskiviikon lyhytohjelmassa ollut sattuma. Ensimmäistä kertaa MM-kilpailujen historiassa Kanadalla on kaksi naista palkintokorokkeella.

– Tiimini on uskomaton; perheeni ja maailman paras treenikaveri Javier Fernandez. Kun he ovat kanssani, pystyn mihin vain. Musiikki alkaessa soida minun täytyy vain tehdä se mitä teen joka päivä, luistella elementti kerrallaan. Sanoin itselleni ennen ohjelman alkua, että sinä pystyt tähän. Olen tehnyt paljon töitä ja unelmoinut menestyksestä niin monta vuotta, onnellinen kanadalainen kertoi.

Yleisö eli vahvasti mukana kilpailun yllättävissä käänteissä kun yhtenä ennakkosuosikkina pidetty, MM-pronssimitalisti Anna Pogorilaya ei kestänyt paineita ja romahti 13:nneksi. Koko Hartwall Arena kannusti Pogorilayaa kuin voittajaa.

Kilpailut jatkuvat lauantaina sekä miesten että jäätanssin vapaaohjelmilla.

 


Laura Lepistö Olympiakomitean hallitukseen 30.11.2024
Taitoluisteluliitto kannattaa Petteri Kilpistä Olympiakomitean seuraavaksi puheenjohtajaksi 19.11.2024