Uutiset

Venäjällä kaksoisjohto Finlandia Trophyn naisten kilpailussa

Perjantai-ilta Espoo Metro Areenassa päättyi naisten lyhytohjelmakilpailuun. Kärkikolmikon väliset piste-erot ennen vapaaohjelmaa ovat minimaaliset.

Puhtaan lyhytohjelman esittänyt Venäjän Elizaveta Tuktamysheva johtaa kisaa niukasti pistein 67,82. Vuoden 2015 maailmanmestari onnistui sekä teknisesti että taiteellisesti.

– Tämä oli ehkä yksi parhaita lyhytohjelmiani koskaan. Alussa olin jännittynyt mutta vapauduin ohjelman edetessä. Tälle kaudelle oli tarkoitus tehdä räväkkä, minulle sopiva ohjelma. Takana on pari vaikeaa kautta, joten tuntuu hyvältä onnistua, kertoi suoritukseensa tyytyväinen Tuktamysheva.

Kilpailun korkeimmat tekniset pisteet saanut Venäjän Maria Sotskova sijoittui toiseksi kokonaispistein 67,69.

– Tämä oli ensimmäinen kilpailuni tällä kaudella ja olen erittäin tyytyväinen suoritukseeni. Finlandia Trophy jännitti, koska ohjelmaani on tehty paljon muutoksia. Tämän vuoden tavoitteena ovat puhtaat suoritukset ja tunteiden välittäminen paremmin, analysoi vasta 17-vuotias Sotskova.

Intensiivisellä tulkinnallaan ihastuttanut, moninkertainen arvokisamitalisti, Italian Carolina Kostner sijoittui kolmanneksi 67,45 pisteellä. Muutoin sujuvan ohjelman luistellut Kostner epäonnistui ensimmäisessä hyppyelementissään, kolmoisflippi-kaksoistulppi-yhdistelmässä.

– Kun laittaa sielunsa ja sydämensä luisteluun, tuntuu hyvältä, että yleisö arvostaa. Suomessa saan aina lämpimän vastaanoton. Olin hyvin vihainen itselleni ensimmäisen elementin jälkeen, mutta joskus virheet antavat lisää voimaa, pohti Kostner.

Suomen edustajat Emmi Peltonen ja Viveca Lindfors eivät pystyneet parhaimpaansa

Tangoa vakuuttavasti tulkinnut Emmi Peltonen onnistui suomalaiskaksikosta parhaiten pistein 49,62 ja lähtee vapaaohjelmaan sijalta 13. Kolme viikkoa sitten Italian Lombardia Trophyssa kautensa avannut Peltonen esitti upean kolmoistulppi-kolmoistulppi-yhdistelmän ohjelmansa alussa, minkä jälkeen hyppyelementeissä tapahtui herpaantuminen.

– Lähdin hyvillä mielin kilpailuun. Olen tosi tyytyväinen yhdistelmään, joka onnistui nyt toisin kuin Italiassa. En tiedä miksi loput hypyt eivät tänään onnistuneet. Pää ja jalat eivät olleet mukana. Kausi on vasta alussa enkä ota paineita tässä vaiheessa, totesi Peltonen.

Suomelle maapaikan Pyeongchangin talviolympialaisiin viikko sitten Saksan Oberstdorfissa hankkinut Viveca Lindfors epäonnistui tänään hyppyelementeissään. Pisteet 43,12 jäivät kauas viikontakaisista (53,75) ja sijoitus lyhytohjelmakilpailussa on 18.

– Oli vaikeaa tsempata itsensä, kun palautuminen edellisestä kilpailusta on vielä kesken. Epäonnistuminen kotiyleisön edessä harmittaa. Onneksi huomenna on välipäivä, pettynyt Lindfors summasi.

Naisten vapaaohjelmakilpailu käydään sunnuntaina. Huomenna Finlandia Trophy jatkuu jäätanssin lyhyttanssikilpailulla sekä parien ja miesten vapaaohjelmilla ja muodostelmaluistelun lyhytohjelmakilpailulla.

Tulokset: http://www.figureskatingresults.fi/results/1718/CSFIN2017/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024