Uutiset

Mila palkittiin Vuoden tiedottajana

Suomen Taitoluisteluliiton markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mila Kajas-Virtasen kiireistä maaliskuuta valaisee merkittävä tunnustus. Urheilutoimittajain Liitto palkitsi hänet Vuoden tiedottajana vuosikokouksensa yhteydessä 14.maaliskuuta.

– Tunnustus todella yllätti minut, ja arvostan sen hyvin korkealle. Katson, että tämä ei ole palkinto vain minulle vaan koko taitoluistelulle. Laji on visuaalinen ja kiinnostava, josta saa paljon tarinoita.

Urheilutoimittajain Liitto perusteli tunnustustaan mm. näin: ”Kajas-Virtanen on pitänyt huolta, että lajiliiton tiedotus sekä kansallisista että kansainvälisistä tapahtumista on aktiivista, tiedotteiden kieliasu on kiitettävää ja tiedotuksen laajuus on perusteltua. ”

Urheilutoimittajat nostivat esiin myös sen, että omalla huippu-urheilijan uran kokemuksellaan Mila osaa taitavasti luovia urheilijoiden ja mediaväen välimaastossa kummankin osapuolen tarpeet huomioon ottaen.

Palkintoperusteissaan Urheilutoimittajien liitto mainitsi myös Mila Kajas-Virtasen ansiokkaan työn Suomessa järjestettyjen arvokilpailujen mediapalveluiden hoitajana. Samoin palkintoperusteissa viitattiin sosiaalisen median tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen viestinnässä.

Lähes 10 vuotta Taitoluisteluliiton viestinnästä vastannut Mila Kajas-Virtanen näkee somen hyödyntämisen mieluisana, mutta loputtomana työsarkana.

– Some ja viestintä yleensä ovat kuin taitoluistelija: koskaan ei tule valmista, aina voi tehdä paremmin. Koen juuri somen kanssa hieman riittämättömyyttä, mutta se mitä teemme saa hyvät seuraajaluvut jo ihan siksikin, että taitoluistelun parissa on paljon nuoria ihmisiä. Viime kevään MM-kilpailuissa esim. Twitterissä kisaviikon aikana lähettämämme viestit tavoittivat lähes 14 miljoonaa ihmistä.

Urheilutoimittajain liitto jakoi myös kaksi muuta tunnustusta vuosikokouspäivänään. Vuoden urheilutoimittajana liitto palkitsi Jari Kupilan, joka on tehnyt pitkän uran mm. Veikkaajassa, Urheilulehdessä ja ELMOssa. Elämäntyö urheilutoimittajana -tunnustus myönnettiin hämeenlinnalaiselle Timo Lainesalolle.

Palkinnot ja niiden perustelut tarkemmin:

www.urheilutoimittajat.fi

Jari Kupila, Mila Kajas-Virtanen ja Timo Lainesalo palkitsemistilaisuudessa.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024