Uutiset

Suomen Taitoluistelusäätiön tukipäätös kaudelle 2018-2019

Suomen Taitoluistelusäätiö on julkistanut tukipäätöksen alkavalle kaudelle.

Suomen Taitoluisteluliitto ry ja Taitoluistelun Tuki ry perustivat yhdessä Suomen Taitoluistelusäätiön vuonna 1983. Säätiö toteuttaa tarkoitustaan sääntöjensä mukaisesti, myöntämällä harjoittelu- ja kilpailustipendejä lahjakkaille kansainväliselle huipulle pyrkiville yksinluistelijoille, pariluistelijoille ja jäätanssijoille, tukemalla taloudellisesti huippuvalmennustietouden kehittämistä sekä harjoittelutilaisuuksien ja kilpailujen järjestämistä ja tukemalla muulla vastaavalla tavalla Suomen taitoluistelun kehittämistä kansainväliselle huipulle.

Suomen Taitoluistelusäätiö myönsi vuosikokouksessaan tukea luistelijoiden välittömiin harjoittelu- ja kilpailukustannuksiin (leiri- ja valmennuskustannukset, koreografian kustannukset sekä kilpailujen matka- ja majoituskustannukset).

Tuen saajat:

Lindfors Viveca                5.500 euroa
Peltonen Emmi                5.500 euroa
Galay Roman                    2.000 euroa
Virtanen Valtter               2.000 euroa
Ceder Linnea                   2.500 euroa
Sula Sofia                          2.500 euroa
Karhunen Laura               2.000 euroa
Stolt Vera                          2.000 euroa
Välitalo Selma                  1.500 euroa
Lindfors Fanny                 1.000 euroa

Törn Cecilia                       3.000 euroa
Partanen Jussiville          3.000 euroa

Turkkila Juulia                  3.000 euroa
Versluis Matthias             3.000 euroa

Lindfors Monica               2.000 euroa
Pirinen Juho                      2.000 euroa

Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus, jonka varsinaiset jäsenet ovat: Pekka Leskinen (pj), Laura Raitio (vpj), Marie Lundmark, Irja Simola ja Tarja Näsi.

Lisätiedot: pekkaleskinen@icloud.com


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024