Uutiset

Valtter Virtasen valmentaja menehtyi

Kansainvälisesti arvostettu taitoluisteluvalmentaja Jean-François Ballester (53) menehtyi sunnuntai-iltana äkilliseen sairauskohtaukseen kotonaan Sveitsissä.

Ballester tunnetaan Suomen ykkösmiesluistelija Valtter Virtasen valmentajana. Ballesterin valmennettaviin kuuluvat myös olympiakultaa ja maailmanmestaruuden viime keväänä voittaneet Saksan Aliona Savchenko ja Bruno Massot.

Virtasen ja Ballesterin yhteistyö alkoi vuonna 2017. Jyväskylässä kotiaan nykyisin pitävä suomalainen on harjoitellut Sveitsissä pitkin kautta, välillä Jyväskylässä lääkärin ammattiaan harjoittaen.

Monien huippuluistelijoiden kanssa yhteistyötä tekevä Ballester kiinnostui Valtter Virtasen motivaatiosta kehittyä urheilijana. Ballester avasi valmennusfilosofiaansa suomalaisvalmentajille marraskuussa taitoluistelun Helsinki Grand Prix -kilpailun yhteydessä järjestetyssä seminaarissa. Tuolloin hän kertoi, kuinka urheilijassa häntä kiinnostaa menestymispotentiaalia ja lahjakkuutta enemmän tämän tavoitteet ja persoona. Kun Virtanen kertoi hänelle tavoitteekseen tehdä samassa kilpailusuorituksessa sekä kolmoisaxel että neloishyppy, vaikutti tavoite Ballesterista realistiselta. Suomalainen teki häneen lisäksi vaikutuksen mielenkiintoisena ja fiksuna tyyppinä. Ballester päätti tehdä parhaansa auttaakseen Virtasta tavoitteensa saavuttamisessa.

Valtter Virtaselle menetys on henkilökohtaisesti valtava. Puolentoista viikon kuluttua Suomen mestaruutta Kouvolassa puolustava Virtanen ei ole varma, miten valmennuskuviot tästä eteen päin järjestyvät. Virtanen oli suunnitellut harjoittelevansa Sveitsissä ison osan ajastaan aina maaliskuisiin MM-kilpailuihin saakka. Kaksi viikkoa sitten Innsbruckissa käyty kansainvälinen Inge Solar Memorial Cup jäi parivaljakon viimeiseksi. Oberstdorfista tavoitettu Virtanen osallistuu keskiviikkona valmentajansa muistotilaisuuteen Sveitsissä.

-Tunnen vähän valmentajia tai ihmisiä ylipäätään, jotka ovat niin sympaattisia ja elämäniloa pursuavia kuin Jeff (Jean-François). Vaikka yhteistyömme ehti kestää vain vuoden verran, muodostui siinä ajassa hyvin läheinen ystävyys- ja valmentaja-urheilija-suhde, Virtanen sanoi.

-Olin todella kiitollinen mahdollisuudesta päästä Jeffin valmennustiimiin. Hänellä oli alusta lähtien visio, mihin suuntaan hän halusi minua luistelijana kehittää. Jeff loi uskoa tekemiseeni ja näki aina jotain positiivista vaikeissakin tilanteissa.

-Kunhan selviän ensijärkytyksestä, tulen tekemään entistä enemmän töitä yhteisen tavoitteemme eteen. Hän ei varmastikaan olisi halunnut, että annan tässä vaiheessa periksi.

 

Suomen Taitoluisteluliito ottaa osaa omaisten, ystävien ja hänen valmennettaviensa suruun. Vadelle voimia.

 

Valtter ja Jeff Helsinki Grand Prix -kilpailussa marraskuussa Helsingissä.

Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024