Uutiset

SM-kilpailut Kouvolassa: vapaaohjelmapäivä

Taitoluistelun SM-kilpailut jatkuivat sunnuntaina vapaaohjelmilla.

Taitoluistelun SM2019-kilpailut toivat mukanaan uudet mestarit seniorisarjassa. Naisten mestariksi luisteli Espoon Jäätaitureiden Viveca Lindfors. Lindfors oli ykkönen niin lyhyt- kuin vapaaohjelmassa ja keräsi 174,91 pistettä. Lindforsille mestaruus oli uran ensimmäinen. Miesten sarjassa Roman Galay piti lyhytohjelman jälkeisen ykköstilansa ja luisteli niin ikään uransa ensimmäiseen mestaruuteensa ennätyspistein 191,94. Jäätanssissa Juulia Turkkila-Matthias Versluis voitti SM-kullan pistein 172,70.

Uransa parhaan syksyn luistellut Lindfors onnistui vapaaohjelmassaan, vaikka ohjelman ensimmäinen kolmoislutz jäi vain kahteen kierrokseen. Ohjelma eteni kuitenkin määrätietoisesti ja Lindfors näytti jälleen vahvaa teknistä osaamistaan läpi koko ohjelman.

-Haluan aina tehdä parhaani jäällä. Tänään luistelin tarpeeksi hyvin. Voitto tuntuu kivalta, sanoi Lindfors.

SM-hopealle luisteli Emmi Peltonen (EVT) pistein 163,11. Kahden edellisvuoden mestari oli lyhytohjelmassa toinen, mutta joutui taipumaan vapaaohjelmassa Jenni Saariselle ollen osion kolmas. Saarinen oli kokonaiskilpailussa kolmas. Peltosen luistelussa oli sunnuntaina päättäväisyyttä, mutta niin oli Jenni Saarisellakin, joka saavutti omat uudet ennätyspisteet 159,73.

-Minulla on aina taistelumeininki päällä. Tänään suoritukseni oli ihan ok, mutta se ei ollut suinkaan täydellinen, Peltonen sanoi.

Jenni Saarisen kasvoilta paistoi onnistuneen ohjelman jälkeen ilo, joka kumpusi mielenrauhan löytymisestä.

-Olen löytänyt oikeat henkilöt ympärilleni ja minulla on nyt hyvä olla. Otan päivän kerrallaan, mutta minulla on vielä  tulevaisuudessa paljon näytettävää, Saarinen sanoi luottavaisena.

Miehissä Roman Galay venyi kahteen hyvään ohjelmaan ja paransi kauden ennätystään 24,71 pisteellä. Viisinkertainen Suomen mestari Valtter Virtanen oli kuitenkin vapaaohjelman ykkönen. Myös Virtaselle SM-pisteet 187,88 olivat kauden ennätys.

Pietarissa suureksi osaksi harjoitteleva Galay oli liikuttunut voitostaan ja onnistuneesta kokonaisuudesta. Galayn vapaaohjelma sisälsi muun muassa kaksi lennokasta kolmoisaxelia.

-Tekemisessäni näkyi hyvä harjoittelujakso. Halusin lisäksi näyttää itselleni, että vapaaohjelma ei ole minulle vaikea. Viimeisissä hypyissä lähes liikutuin. Oloni oli niin mahtava, Galay iloitsi.

Virtanen onnitteli reilusti Galayta ja myönsi tämän tänä viikonloppuna paremmakseen. Virtasen ohjelma sinänsä sujui kohtuullisesti alastulojen epäpuhtauksia lukuun ottamatta. Galayn etumatka lyhytohjelmassa riitti kuitenkin mestaruuteen.

Jäätanssissa Juulia Turkkila ja Matthias Versluis luistelivat uuteen ennätykseensä, vaikka pari ei ollutkaan täysin tyytyväinen vapaatanssiinsa.

-Tänään oli vaikea saada tunnelma päälle eikä keskittyminen ollut ihan kohdillaan. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa kohti EM-kisoja. Teemme tässä välissä kuitenkin näytökset Ruotsissa ja Sveitsissä, pari kertoi.

Juniorit

Juniorityttöjen voittajaksi nousi lyhytohjelmakilpailun kolmannelta sijalta Espoon Jäätaitureiden Fanny Lindfors. 14-vuotias Lindfors voitti vapaaohjelmaosion karismaattisella esiintymisellään ja puhtaalla teknisellä onnistumisella. Ensimmäistä vuottaan juniorisarjassa luistelevalle Lindforsille voitto – joka irtosi uusin henkilökohtaisin ennätyspistein – oli yllätys.

-Minulla ei ollut tässä kilpailussa mitään menestymispaineita. Pystyin jopa parempaan suoritukseen kuin harjoituksissa. Halusin vain nauttia ensimmäisistä juniorisarjan SM-kisoistani. Voitto oli iloinen yllätys, Lindfors riemuitsi.

Lyhytohjelman kärjessä ollut Oulun Selma Välitalo epäonnistui vapaaohjelmassa ja putosi kilpailussa neljänneksi. Junioreiden SM-hopeaa voitti Porvoon Milania Väänänen, joka oli toinen molemmissa osioissa. Espoon Taitoluisteluklubin Mai Helske nousi onnistuneen vapaaohjelmansa ansiosta viidenneltä sijalta pronssille. Helske asuu Sveitsin Genevessä, mutta käy päivittäin Ranskan puolella Annecy`ssa harjoittelemassa. Mitali oli 14-vuotiaalle yllätys, vaikka lajia seuraavat uskalsivatkin povata nuorelle taiturille mitalia. Väänänen puolestaan elää jännittäviä aikoja. Hän virittelee pariluistelu-uraa australialaisen Hektor Giotopaulus Mooren kanssa. Väänänen on jo päässyt alkusyksystä testaamaan parinsa kanssa lajiin kuuluvia nostoja ja heittoja, joten hän tietää mihin on ryhtymässä.

-Lähden Australiaan reiluksi kahdeksi kuukaudeksi harjoittelemaan, mutta jatkossa tulemme harjoittelemaan todennäköisesti Venäjällä ja Suomessa. Nautin todella paljon pariluistelun tempuista.
-Voinhan aina jatkaa yksinluistelijana, mikäli hommasta ei jostain syystä tulisikaan mitään, Väänänen jutteli innoissaan.

Poikien Suomen mestariksi luisteli ylivoimaisesti Mikkelin Luistelijoiden Lauri Lankila.  Mikkeliläinen oli molempien päivien selkeä ykkönen ja keräsi ohjelmistaan uudet ennätyspisteensä 137,89. 17-vuotiaalle Lankilalle mestaruus oli juniorisarjassa ensimmäinen.
Mestaruuspaineiden sijaan Lankila ilmoitti opetelleensa sietämään paineita ja nauttimaan luistelusta. Kehitystä viime vuoteen nähden on tullut reippaasti. Harjoituksissa Kouvolassa kolmoisaxel napsahteli kohdilleen, jonka lisäksi tuloillaan ovat neloishypyistä sekä salchow että tulppi. Tänään ei kuitenkaan ollut vielä oikea hetki näyttää uusia hyppyjä kilpailutilanteessa.

-Mestaruus oli kauden päätavoitteeni, joten olen todella tyytyväinen. Olen löytänyt itsestäni sisäisen motivaation, joka on varmasti syy kehittymiseeni. Laadullinen tekeminen harjoituksissa on noussut selvästi, Lankila pohti.

Lucas Tiilikainen (HSK) kirkasti viimevuotisen neljännen sijansa ja otti  tyytyväisenä vastaan SM-hopean pistein 118,24. SM-pronssista käytiin tiukka kamppailu, kun SalPa Taitoluistelun Nuutti Järvinen nappasi pronssin pistein 114,39 jättäen Vihdin Taitoluistelijoiden Makar Suntsevin neljänneksi.

Jäätanssin juniorisarjan voitti kilpailun ainoa pari Margareta Poutiainen-Mirko Niskanen. Elokuun korvalla yhteisen jäätanssitaipaleen aloittanut pari kilpaili Kouvolassa vasta kolmannen kerran. Poutiaiselle lajivaihto muodostelmaluistelusta jäätanssiin tapahtui vasta keväällä, mutta Niskaselle jäätanssikokemusta on kertynyt jo kuuden vuoden ajalta.

-SM-kokemus oli rankka sekä fyysisesti että henkisesti, mutta samalla hyvin opettavainen. Keväällä meillä on edessä uramme ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Italiassa, pari kertoi.

Kaikki tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/1819/YLJTSM2019/index.htm


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024