Uutiset

Helsinki GP toi miljoonatuloksen

Suomen Taitoluisteluliiton järjestämä Helsinki Grand Prix -kilpailu onnistui järjestelyiltään ja toi lajiliitolle merkittävän taloudellisen tuloksen. Marraskuun alussa 2018 järjestetyn tapahtuman tulos oli miljoona euroa. GP-kilpailun yhteenlaskettu rahankäyttö tapahtuman aikana toi Helsinkiin arviolta 7,5 miljoonaa euroa.

Sponsor Insight Finland Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan kävijöistä 96 prosenttia oli tyytyväisiä tapahtumaan. Kisavieraista 98 prosenttia puolestaan kehui tapahtuman tunnelmaa erittäin hyväksi tai melko hyväksi. 91 prosenttia oli tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä vapaaehtoistyöntekijöiden panokseen ja 86 prosenttia järjestävän organisaation asiakaspalveluun.

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Laura Raitio iloitsee onnistumisesta.

– Ensisijaisena tavoitteenamme oli järjestää nuorille huippu-urheilijoillemme mahdollisuus kilpailla kovatasoisessa GP-sarjassa kotiyleisön kannustamana. Kisajärjestelyiden onnistuttua erityisesti lipunmyynnin osalta ja kustannusten pysyttyä budjetin mukaisina, positiivinen tulos antaa meille mahdollisuuden jälleen lisätä tukeamme taitoluistelun kehittämiseksi Suomessa. Iso kiitos tehdystä työstä kuuluu liiton väelle ja kaikille vapaaehtoiselle.

Tapahtumaan myytiin reilu 20 000 paikkaa. Suuri osa katsojista seurasi kilpailua All Event -lipulla. Yksittäisiä kävijöitä tapahtumassa oli 12 100. Eniten ulkomaisia kisavieraita saapui Japanista. Japaniin myytiin yhteensä 3650 lippua. Suomesta lippuja ostettiin kutakuinkin saman verran. Huomattava määrä katsojia saapui lisäksi Kiinasta, Venäjältä ja Isosta-Britanniasta. Lehdistön edustajia paikalla oli 222 henkilöä, ja he tulivat 17 eri maasta. Yksistään Japanissa tapahtumalla oli yli 10 miljoonaa tv-katsojaa.

Helsingin kaupunki oli tapahtuman merkittävä yhteistyökumppani. Ulkomaalaiset kisavieraat yöpyivät pääsääntöisesti Helsingissä – puolet heistä jopa neljä tai useampia öitä. Tutkimuksen mukaan kisakävijät yllättyivät positiivisesti etenkin pääkaupungin julkisesta liikenteestä ja sen toimivuudesta. Myös kaupungin lukuisat puistot, puhdas ilma ja kompaktius saivat positiivista huomiota. Kriittisempiä kommentteja esitettiin muun muassa hintatasosta hotelleissa ja ravintoloissa.

Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar kiittää Taitoluisteluliittoa hyvästä yhteistyöstä ja onnistuneista kisajärjestelyistä.

– Helsinki Grand Prix-kilpailun kaltaiset laadukkaat urheilutapahtumat ovat Helsingille merkittävä vetovoimatekijä. Kaupungin kannalta ilahduttavaa oli myös japanilaisten kisavieraiden huikea määrä.

Kilpailu myönnettiin historiallisesti Suomeen, kun Kiina, yksi kuudesta GP-sarjan osakilpailujärjestäjästä, perui kauden 2018-19 kilpailun isännöimisen. Päätös asiasta tuli Taitoluisteluliittoon kesäkuun lopulla, jolloin aikaa tapahtuman järjestämiseen jäi lopulta neljä kuukautta. Kilpailussa oli mukana 58 urheilijaa yhteensä 15 eri maasta. Suomen isännyyden myötä maamme eturivin taitouistelijoille Viveca Lindforsille, Emmi Peltoselle, Valtter Virtaselle  sekä Juulia Turkkilalle ja Matthias Versluis’ille, avautui mahdollisuus osallistua kilpailuun. GP-osakilpailun suurimmat tähdet olivat hallitsevat olympiavoittajat, Japanin Yuzuru Hanyu miesten sekä Venäjän Alina Zagitova naisten sarjassa. Kumpikin voitti oman osakilpailunsa.

Urheilullisesti kovatasoisen kilpailun lisäksi erityistä huomiota sai Hanyulle jäälle heitettyjen pehmolelujen määrä. Suomen Taitoluisteluliitto toimitti noin 700 maskottia Joulupuu-keräykseen ja Hope ry:lle. Asiasta uutisoivat Japanissa muun muassa päivälehti Asahi Shimbun sekä paikalliset tv-uutiset.


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024