Uutiset

Emmi Peltonen jäi MM-finaalista

Emmi Peltonen sijoittui 28:nneksi Japanin Saitamassa käytävän taitoluistelun MM-kilpailun lyhytohjelmassa.

Suomalaisen MM-urakka päättyi, sillä vain 24 parasta luistelijaa selvisi lauantain vapaaohjelmaan. Kilpailussa oli mukana 40 ISU:n pisterajat saavuttanutta naista.

Peltonen teki ainoan, mutta kohtalokkaan virheen ohjelman alun hyppy-yhdistelmässä. Kolmois-kolmois-yhdistelmäksi aiotun yhdistelmän ensimmäinen hypyistä tuli alas etupainotteisesti, joka vaikeutti yhdistelmän jatkuvuutta. Tasapainon kadottua, rokotettiin Peltosta lisäksi kaatumisesta pisteellä. Alun virheestä huolimatta ohjelma jatkui laadukkaana ja tyylipuhtaana loppuun saakka: ohjelman kaksi muuta pakollista hyppyä sujuivat ongelmitta, kuten myös piruetit, jotka palkittiin korkeimmilla mahdollisilla vaikeustasoilla.

– Tiedän, että osaan nämä asiat ja siksi totta kai harmittaa, ettei ensimmäistä tulppi-tulppia tullut. Nyt sille ei voi enää mitään, joten eteenpäin, summasi Peltonen suorituksensa jälkeen.

Varaluistelijan paikalta kilpailuun nimetyn Peltosen MM-valmistautuminen jäi lyhyeksi, vain kahden viikon mittaiseksi.

MM-kilpailun johdossa on Venäjän Alina Zagitova, ennen Japanin Kaori Sakamotoa ja Kazakstanin Elizabet Tursynbaevaa.

Suomalaisittain kilpailu jatkuu torstaina miesten lyhytohjelmakilpailulla. Kilpailussa on mukana Valtter Virtanen.

Aikataulut ja tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1819/wc2019/


Laura Lepistö Olympiakomitean hallitukseen 30.11.2024
Taitoluisteluliitto kannattaa Petteri Kilpistä Olympiakomitean seuraavaksi puheenjohtajaksi 19.11.2024