Uutiset

Helsinki Rockettes ylivoimainen Shanghaissa

Kutsukilpailu Shanghaissa avasi kansanvälisen muodostelmakauden. Hallitseva MM-pronssimitalisti Helsinki Rockettes oli kilpailussa omaa luokkaansa. Vapaaohjelma Haavoittunut enkeli toi joukkueelle huippupisteet 143,61. Ero seuraavaksi sijoittuneeseen Italian joukkueeseen venyi yli 74 pisteeseen

Suomalaisten ohjelma eteni hienosti elementeistä toiseen, vaikka valmentaja Kaisa Arrateig vielä kilpailun aattona epäili jään kunnon tuovan ongelmia, sillä Shanghaissa vallitseva trooppisen kostea sää ja 30 asteen lämpö pääsivät nihkeyttämään hallijäätäkin.

– Täällä ei todellakaan ollut hyvä jää, joten luistelussa ei edetty puoli-ilmaiseksi. Rockettes luisteli kuitenkin erittäin kauniisti ja osasi ladata ohjelmaan sitä tunnelmaa, jota tavoittelemme. Suorituksesta näkyi, että joukkue on tehnyt kovasti töitä ja valmistautunut huolella. Veto oli niin hyvä kuin vain toivoa saattoi, hän totesi.

Toinen Eurooppaa edustanut joukkue Ice On Fire luisteli pisteet 69,30 ja sijoittui toiseksi. Kolmannen sijan vei Australian Team Unity pistein 60,80. Molempien joukkueiden suorituksia rasittivat kaatumiset.

Suomen MM-kisoissa debyyttinsä luistellut Kiinan Ice Pearl sijoittui neljänneksi pistein 54,78. Vasta toista kauttaan luisteleva joukkue suoriutui ohjelmastaan vähennyksittä.

Muodostelmajoukkueet osallistuvat Shanghaissa vielä loppunäytökseen, jossa esiintyvät Shanghai Trophyn kilpailijat kaikista taitoluistelulajeista sekä kaukalopikaluistelusta.

 – Esitämme show-ohjelmana oman lyhytohjelmamme, jolla ensi viikonloppuna kilpailemme sitten Finlandia Trophyssa, Arrateig kertoi.

Tulokset: http://www.isuresults.com/results/season1920/sht19/SEG009.HTM


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024