Uutiset

Emmi Peltonen neljänneksi Volvo Open Cupissa Latviassa

Volvo Open Cupissa uudet lyhytohjelman ennätyspisteensä luistellut Emmi Peltonen ei onnistunut tänään vapaaohjelmassaan suunnitelmien mukaisesti. Peltonen saavutti kilpailussa yhteispisteet 158,40 ja sijoittui neljänneksi. Näyttävällä kolmoistulppi-kaksoistulppi -yhdistelmällä ohjelmansa avannut Peltonen takelteli muissa hyppyelementeissään. Sen sijaan ohjelman piruetit sekä askelsarja sujuivat laadukkasti ja ne arvioitiin järjestäen vaikeimmalle eli nelostasolle. 

– Teknisesti kaikki asiat ovat kyllä hallussa ja kuuden minuutin verryttely ennen kilpailusuoritusta sujui tänäänkin erinomaisesti. Ohjelman alkupuolen hyppyelementteihin kuitenkin osui kaksi täysin yllärinä tullutta kaatumista, jotka katkaisivat keskittymisen. Pitkän kilpailutauon jälkeen on kuitenkin hienoa, että lyhytohjelma onnistui, ja eiköhän vapaaohjelmakin jo ensi viikolla GP-kilpailuissa suju. Meillä on hyvä motivaatio päällä, Peltosen valmentaja Sirkka Kaipio sanoi.

Seuraavan kerran Peltonen kilpailee ensi viikolla 15.-17.11.2019 Venäjällä luisteltavassa Rostelecom Cupissa, joka on yksi GP-sarjan osakilpailuista. 

Kilpailun voitti Valko-Venäjän Viktoria Safonova 181,88 pisteellä. 

Volvo Open Cupissa nähtiin suomalaisväriä myös Advanced novice -sarjassa. Edith Mattila oli yhdeksäs pistein 79,96, Wilma Levola 11:s pistein 77,48 ja Eveliina Alaranta 17:s 65,22 pisteellä. Kilpailun voiton vei Viron Amalija Zelenjak pistein 106,52.


Laura Lepistö Olympiakomitean hallitukseen 30.11.2024
Taitoluisteluliitto kannattaa Petteri Kilpistä Olympiakomitean seuraavaksi puheenjohtajaksi 19.11.2024