Uutiset

Jenni Saarinen voittoon Joensuussa

Suomalaisen taitoluistelukauden tähänastinen kärkinainen Jenni Saarinen otti Joensuussa viikonvaihteessa luistelluissa SM-valintakilpailussa odotetustikin ylivoimaisen voiton. Yhteistulos 158,38 jäi kuitenkin lähes 23 pistettä Kooveeta edustavan Saarisen kauden parhaasta.

– Vähän minulta puuttui kunnon jännitystä, näytän tarvitsevan sitä. Mutta ihan ok suoritus myös vapaaohjelmassa. Muutama typerä virhe, jotka olisivat olleet helposti vältettävissä, mutta toisaalta ne elementit, jotka onnistuivat, olivat laadukkaita, Jenni Saarinen pohdiskeli heti kilpailun jälkeen.

Jenni Saarisen kauden paras tulos on korkea, 181,20. Saarinen kilpailee jo muutaman päivän päästä Puolassa, kansainvälisen luisteluliiton Challenger-sarjaan kuuluvassa Warsaw Cupissa.

Joensuun SM-valinnan naisten kilpailun kakkoseksi luisteli Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Oona Ounasvuori yhteispistein 137,81 ja kolmoseksi Jenni Saarisen seurakaveri Tampereelta, Enja Ruokonen, 122,45. Sekä Ounasvuoren että Ruokosen pistesaalista rokottivat erityisesti vapaaohjelmaan tulleet useat hyppyjen helpotukset.

Naiset kohtaavat seuraavan kerran taitoluistelun SM-kilpailuissa joulukuussa Vantaalla.

Suomen miesluistelijoista Joensuussa kilpaili ainoastaan Tikkurilan Taitoluisteluklubin Mikla Rasia, kokonaispisteet 113,29.

Juniorityttöjen SM-valinnan kärkisuoritukset kohosivat korkeatasoisiksi. Tyttöjen kilpailun voitti vakuuttavaa jälkeä jäähän piirtänyt Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Janna Jyrkinen yhteispistein 145,79. Kilpailun kakkoseksi luisteli Espoon Jäätaitureiden Olivia Lisko, 131,11, ja kolmanneksi sijoittui saman seuran Fanny Lindfors, 120,63.

Junioripojissa Espoon Jäätaitureiden Matias Lindfors vei kilpailun voiton pistein 133,96. Lindfors voitti myös syyskuun lopulla kilpaillun ensimmäisen valinnan.

Poikien kilpailun toiseksi sijoittui Helsingfors Skridskoklubbin Jan Ollikainen, 127,64, ja kolmanneksi Vihdin Taitoluistelijoita edustava Makar Suntsev, 122,46.

Noviisipoikien kilpailun voitto meni Tampereelle, Tapparan Jari Krestyannikoville pistein 103,79.

Kilpailun tulossivut


Laura Lepistö Olympiakomitean hallitukseen 30.11.2024
Taitoluisteluliitto kannattaa Petteri Kilpistä Olympiakomitean seuraavaksi puheenjohtajaksi 19.11.2024