Uutiset

Emmi Peltonen Moskovan GP:n 12:s

Emmi Peltosen urakka Moskovan GP-jäällä päättyi sijalle 12. Pisteet 152,50 jäivät reilusti aiemmasta ennätyksestä. Peltonen ei Moskovasta kuitenkaan ennätyspisteitä vielä hakenutkaan. Pitkä toipumisjakso jalkavammasta on lykännyt suomalaisen kauden aloitusta ja kyseessä oli vasta syyskauden toinen kilpailu.

Mark Pillayn koreografioiman uuden vapaaohjelman parasta antia hyppyjen osalta olivat alun lennokas kolmoistulppi, axelin ja kolmoissalchowin yhdistelmä ja loppuun rutistettu kolmoisritti, joka epäonnistui lyhytohjelmassa. Teknisissä pisteissä Peltonen antoi tasoitusta kilpasiskoilleen lutzissa, toisessa ritissä ja axelissa, jotka jäivät kierroksitta. Peltosen tavaramerkiksi muodostunut askelsarja jäi yllättäen myös totuttua vaikeustasoa alemmas. Ohjelman tulkitsijana 19-vuotias helsinkiläinen sen sijaan säväytti.

Rutiinin puute näkyi niin perjantaisessa lyhytohjelmassa kuin vapaaohjelmassakin ja sen Peltonen tiesi itsekin. Varsinaista jääharjoittelua on taustalla vasta parin kuukauden verran.

– Rutiini ja normaali kesällä tehty työ eivät ole olleet taustalla. Se työ täytyy kuroa umpeen nyt pikkuhiljaa. Tämä kilpailu osoitti, että minulla on paljon töitä tehtävänä. Tässä tilanteessa oli kuitenkin tärkeintä, että sain tuntumaa arvokilpailun kaltaisesta meiningistä, Peltonen sanoi.

Peltosen seuraava kilpailu on Vantaalla 14.–15. joulukuuta käytävä SM-kilpailu. Sitä ennen harjoittelun lisäksi esiintymiskokemusta on luvassa Rovaniemellä 3. joulukuuta; Peltonen on yksi Suomi-Kiina talviurheilun teemavuoden päättäjäisjuhlan esiintyjistä.

Moskovan Grand Prix´n naisten sarjan voittoon luisteli vasta 15-vuotias venäläissensaatio Alexandra Trusova, jonka ohjelma sisälsi ennätykselliset neljä neloishyppyä, joista yhden hän kaatui. Piste-eroa toiseksi tulleeseen maannaiseen, Evgenia Medvedevaan tuli 8,71 pistettä.

Moskovan GP:n tulokset  http://www.isuresults.com/results/season1920/gprus2019/


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024