Uutiset

Emmi Peltonen taituroi Suomen mestaruuteen

SM-lyhytohjelmassa haparoinut Emmi Peltonen näytti sisunsa vapaaohjelmassa ja luisteli kolmanteen Suomen mestaruuteensa sunnuntaina Vantaalla. Voittopisteet 174,29 ovat Peltosen kauden toistaiseksi paras tulos.

– Lähdin vapaaohjelmassa tekemään vain yhden asian kerrallaan. Oli ihanaa nähdä, minkätyyppisen vappiksen pystyin tekemään viime ajoista huolimatta.

Emmi Peltonen loukkasi jalkansa nivelsiteet kesällä, ja on pystynyt harjoittelemaan täysillä vasta viimeiset viikot.

Peltosen vapaaohjelmassa oli vielä hiukan helpotusta, esimerkiksi kahden kolmoishypyn yhdistelmää ei nähty. Mutta toisaalta hän pystyi lataamaan ohjelmaan muun muassa kolmoislutzin. Hyppyä on yhtä komeana harvoin nähty Etelä-Vantaan Taitoluistelijoita edustavan naisen ohjelmassa.

– Nyt tarvitaan vain lisää toistoja. Joululomasta ei siis puhuta, nyt tehdään niitä treenejä, jotka jäivät kesällä tekemättä.

Lyhytohjelman jälkeen johdossa ollut Jenni Saarinen sortui myös hyppyjen helpotuksiin ja kolmoisflippi päätyi jään pintaan. Kauden kärkinaisen pettymys oli suuri. Kooveen Saarinen keräsi SM-kisoissa yhteispisteet 172,44 ja otti uransa neljännen SM-hopean.

Pronssimitalistin riemulla ei sen sijaan ollut rajoja. Upean vapaaohjelman luistellut Espoon Jäätaitureiden Linnea Ceder saavutti uransa ensimmäisen naisten SM-mitalin pistein 160,87, ja saavutuksen Ceder nimesi uransa tähänastiseksi kohokohdaksi.

Jenni Saarisella, Emmi Peltosella ja Linnea Cederillä on naisista kovimmat pistetulokset tällä kaudella.Taitoluisteluliitto nimeää Suomen kolme naisedustajaa EM-kilpailuihin muutaman päivän kuluessa. Valintakriteerinä on Season Best -tulokset.

Naisten tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/1920/YLJTSM2020/CAT017RS.HTM

Tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/1920/YLJTSM2020/index.htm


Laura Lepistö Olympiakomitean hallitukseen 30.11.2024
Taitoluisteluliitto kannattaa Petteri Kilpistä Olympiakomitean seuraavaksi puheenjohtajaksi 19.11.2024