Uutiset

Team Unique huippupistein voittoon Milanossa

Team Unique vei ennätyspisteillään 236,82 voiton muodostelmaluistelun Challenger-sarjaan kuuluvassa Spring Cupissa myöhään sunnuntai-iltana. Myös toiseksi tullut Marigold IceUnity saavutti kilpailussa kauden parhaan tuloksensa kokonaispisteillä 232,29.

Molemmat joukkueet keräsivät teknisistä ansioista korkeimpia mahdollisia laatupisteitä. Komponenteissa Team Uniquen riveiltä löytyi yksi ja Marigoldin saldosta viisi täyttä kymppiä.

Jo lyhytohjelmassa ykköstilan ottanut Team Unique vei kuitenkin vapaaohjelmallaan Betrayed ykköstilan sekä teknisissä pisteissä että komponenteissa. Joukkue johtaa nyt kauden kotimaista season´s best -tilastoa sekä kahden parhaan tuloksen perusteella tilannetta kilpailussa paikasta tuleviin MM-kisoihin.

Joukkueen kapteeni Iines Saalasti oli todella onnellinen huippupisteistä, jotka joukkue saavutti hänen mukaansa hyvän treenisuorituksen tasoisella vedolla.

– Pisteet ohjelmasta ja kokonaisuudesta olivat aivan huikeat. Kun kuuli jäälle mennessään edellä luistelleen Marigoldin pisteet, totesi, että olivatpa kovat.  Sen jälkeen sitä keskittyi vain omaan suoritukseen. Kun sitten omat pisteet tulivat, ne toivat aivan huikean fiiliksen.

Kapteeni toteaa joukkueen jatkavan nyt työtä kohti SM-kilpailuja:

– Hyvin ehdimme vielä kehittää ohjelmia eteenpäin.

Myös Marigoldin Notre Damea kunnioittava vapaaohjelma oli tällä kertaa huippuveto. Uudella ennätystuloksellaan Marigold IceUnity nousi toiseksi season´s best -tilastossa sekä kakkostilalle kauden kahden parhaan tuloksen perusteella.

Italian Challenger-kilpailu oli viimeinen kansainvälinen näytön paikka ennen suomalaisjoukkueiden MM-valintoja, sillä jäljellä ovat enää SM-kilpailut kahden viikon kuluttua. Espoossa ratkottavien Suomen mestaruuksien jälkeen kaksi joukkuetta nimetään edustajiksi MM-kisoihin Yhdysvaltojen Lake Placidiin.

SM-kilpailun voittaja valitaan Taitoluisteluliiton kriteerien mukaisesti suoraan edustajaksi MM-kilpailuihin. Toisen edustuspaikan saa joukkue, jolla on saavutettuna korkein keskiarvo kolmesta kauden kilpailusta, joista yksi on joukkueen SM-kilpailujen lopputulos. Näin jännitys säilyy SM-kisojen lopputulokseen asti.

Kolmanneksi seniorisarjassa Milanossa nousi Kanadan Nexxice, joka jätti taakseen vapaaohjelmassa vasta viidenneksi yltäneen Venäjän Tatarstanin.

Suomalaisjuniorit neljäs ja viides

Suomen juniorijoukkueet Stella Polaris ja FireBlades vaihtoivat sijoituksiaan Spring Cupin lopputuloksissa. Oulun Stella Polaris oli neljäntenä vajaan pisteen päässä kolmannesta sijasta vielä lyhytohjelman jälkeen, mutta vapaaohjelma ei sujunut ongelmitta, ja joukkue sijoittui lopputuloksissa viidenneksi pistein 157,92. Tampereen FireBlades nousi puolestaan onnistuneella vedollaan vapaaohjelman ja sen myötä koko kilpailun neljänneksi pistein 164,78.

Molemmat suomalaisjoukkueet nostivat kuitenkin omaa season´s best –tulostaan lähes 30 pisteellä.

Junioreiden Challenger-kilpailun Milanossa voitti Venäjän Junost. Toisen ja kolmannen sijan veivät USA:n Team Elite ja Lexettes.

Tulokset http://www.fisg.it/upload/result/5095/index.html


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024