Uutiset

Kiitos seuratoimijat ja urheilijat – olemme teistä ylpeitä

Tänään keskiviikkona 17. maaliskuuta on kulunut tasan vuosi siitä, kun Suomi suljettiin valmiuslailla kolmeksi kuukaudeksi. Covid-19-pandemian edelleen riehuessa ympäri maailman, on ikävistä ja epätoivoakin kylvävistä uutisista tullut osa arkeamme. 

Yksi pandemian valitettavista vaikutuksista on iskenyt lasten harrastamiseen ja siksi myös seurojen toimintaan. Seurojen voimavaroja, niin taloudellisia kuin henkisiäkin, on koeteltu kohtuuttomasti. Monet seuran prosessit ovat muuttuneet uusien toimintatapojen myötä. Kokousten siirtyminen sähköisiin kanaviin ja materiaalien tallennus pilvipalveluihin on tarkoittanut uuden oppimista kaikille. Tiedottaminen on haukannut valtavan osan ajasta ja kysymyksiä tuntuu olevan kaiken aikaa enemmän kuin vastauksia. Merkittävin muutos on tapahtunut valmennustoiminnassa, jossa sähköiset apuvälineet ovat tulleet osaksi harjoittelua. Valmentajilta ja urheilijoilta on kysytty varsin erilaista luovuutta työn tekemiseksi – puolin ja toisin.

Kaikesta huolimatta, te seurojen työntekijät, luottamushenkilöt, vapaaehtoiset, urheilijat ja valmentajat olette venyneet uskomattomaan suoritukseen!  On ollut ilahduttavaa huomata, kuinka ketterästi olette tarttuneet digitaalisten työkalujen tarjoamiin mahdollisuuksiin ja kulkeneet päämäärätietoisesti eteenpäin. 

Haluamme kiittää teitä kaikkia tekemästänne työstä tässä haasteellisessa tilanteessa. Toivomme iloa ja uskoa tulevan kauden valmisteluihin. Olemme teistä ylpeitä.

Terveisin,

Janne Korhonen, puheenjohtaja
Outi Wuorenheimo, toiminnanjohtaja


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024