Uutiset

Suomen Taitoluisteluliiton kevätliittokokous järjestettiin etäyhteyksin

Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtaja Janne Korhonen avasi kevätliittokokouksen ja kiitti seuratoimijoita hyvästä yhteistyöstä tämän erityisen haastavan koronavuoden aikana. Viime kauden aikana oli merkittävästi vähemmän tapahtumia, mutta sitäkin enemmän kehitystyötä digitaalisten toimintatapojen käyttöönoton myötä. 

”Tämän vuoden aikana liiton neljästä arvosta; ilo, kannustus, turvallisuus, tavoitteellisuus, joista erityisesti turvallisuus on painottunut enemmän kuin koskaan aiemmin,” toteaa liiton puheenjohtaja Janne Korhonen.

Toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo esitteli Suomen Taitoluisteluliiton vuoden 2020 toimintakertomuksen. Liitto toteutti haastavissa olosuhteissa vuonna 2019 laadittua toimintasuunnitelmaa ja saavutti kiitettävästi siinä asetettuja kehitystoimenpiteitä. Liiton keskeisiä tavoitteita oli kuunnella ja kohdata seuroja mahdollisimman paljon. Seuravierailuiden lisäksi korona-aikana toteutettiin yhteensä kymmenen avointa ja keskustelevaa verkkotapaamista jäsenseurojen työntekijöille, toimijoille ja vapaaehtoisille.

”Meille tuotti eritystä iloa seurojen sinnikkyys ja jaksaminen kehittää omaa toimintaansa tässä haastavassa ajassa”, iloitsee liiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo.

Vaikka liitolle merkittävä vuosittainen Finlandia Trophy Espoo sekä tammikuulle 2021 suunniteltu muodostelmaluistelun Marie Lundmark Trophy jouduttiin perumaan, suomalaiselle taitoluisteluyhteisölle iloa toivat Team Fintastic -joukkueen junioreiden MM-kulta, Emmi Peltosen, Linnea Cederin sekä jäätanssiparimme Yuka Oriharan ja Juho Pirisen EM suoritukset sekä taitoluistelun EM2023-kilpailujen myöntäminen Suomen Taitoluisteluliitolle.

Liiton talous- ja toimistopäällikkö Minna Fernelius esitteli tilinpäätöksen, joka oli 365 000 euroa tappiollinen, mikä oli kuitenkin vähemmän kuin budjetoitu 452 000 euron tappio. Kuluja nostattivat kurinpidon kulut, jotka olivat 117 000 euroa. Suurimman poikkeaman budjettiin aiheutti kuitenkin koronapandemian vuoksi toteutumatta jääneet kilpailu- ja leirityskustannukset. Liittokokous myönsi liittohallitukselle ja muille tilivelvollisille vastuuvapauden.

Liittokokous sai päätettäväkseen Myllypuron jäähallihankkeen 500 000 euron pääomasijoituksen, jonka se hyväksyi yksimielisesti. Suomen Luisteluliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry ovat vieneet tätä hanketta eteenpäin yhdessä perustamansa yrityksen Myllypuron jääurheilukeskus Oy kautta. Sijoituksen käytännön järjestelyihin valtuutettiin Suomen Taitoluisteluliiton hallitus yhdessä toisen omistajan Suomen Luisteluliiton kanssa. 

Koronarajoituksista johtuen liitto ei järjestänyt perinteistä palkintogaalaa, vaan palkittavat julkistettiin kevätliittokokouksen yhteydessä. 

Vuoden 2021 palkitut
Vuoden Lupaus -kiertopalkinto – Makar Suntsev, Kotkan Taitoluistelijat
Vuoden kansainvälinen suoritus yksinluistelussa, Marie Lundmark Trophy – Jenni Saarinen
Annukka ja Aki Laukkasen muistostipendi – Iida Karhunen, Lappeenrannan Taitoluistelijat
Sykähdys-kiertopalkinto – Jenni Saarinen, Koovee
Jesse Laesterä Elämän Liekki -kiertopalkinto – Ida Hellström

Kiertopalkintojen tiedot ja saajat vuosien varrelta

Kiertopalkintojen lisäksi taitoluistelijoita ja vaikuttajia palkittiin ansiomerkein:

Liittokokouksen myöntämät ansiomerkit
Kultainen ansiomerkki
Laura Raitio, järjestöllisistä ansioista 

Pronssinen ansiomerkki
Henriikka Latva, teknisenä toimimisesta
Leo Lenkola, tuomaritoiminnasta

Seurojen anomat ansiomerkit, liittohallituksen myöntämänä
Kultainen ansiomerkki, seurojen anomat
Tea Leppik, Helsingin Taitoluisteluakatemia, valmennuksellisista ansioista
Jacek Zylski, Järvenpään Taitoluistelijat, valmennuksellisista ansioista

Ansiomerkkien tiedot ja saajat vuosien varrelta

Lisätietoja:
Janne Korhonen, puheenjohtaja, 040 743 6047
Outi Wuorenheimo, toiminnanjohtaja, 040 940 2315


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024