Uutiset

Ounasvuori Nebelhornin lyhytohjelmassa 12.

Oona Ounasvuori avasi kautensa mallikelpoisesti sijoittumalla Oberstdorfissa käytävän Nebelhorn Trophyn lyhytohjelmakilpailussa 12:nneksi. Kilpailussa on mukana 37 luistelijaa.

Nebelhorn Trophy toimii maille viimeisenä mahdollisuutena lunastaa paikka Pekingin talviolympialaisiin. Ounasvuoren ei tarvitse siltä osin jännittää: Suomella on jo Jenni Saarisen MM-kilpailuissa hankkima maapaikka naisten sarjaan.

Vaikka kauden aloituskilpailu ja olympiavalintakilpailun status toivat kosolti jännitystä mukanaan, oli 22-vuotiaan luistelu lennokasta ja näyttävää. Hyvänä hyppääjänä tunnettu suomalainen onnistui kaikissa kolmessa hyppyelementissään, pieniä alastulohorjahduksia lukuun ottamatta. Ounasvuorella on lisäksi hihassaan vaikea kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmä, josta jälkimmäinen helpottui tänään kaksinkertaiseksi. Helsinkiläinen keräsi ohjelmallaan 51,94 pistettä. Hieman harmia tuottivat askelsarjan vaikeustason tipahdus tasolle kaksi sekä yhden pisteen sakko liian hitaasta asettumisesta alkuasentoon. Luistelijan on sääntöjen mukaan oltava alkuasennossa 30 sekunnin kuluessa siitä, kun nimi on kuulutettu, Ounasvuori käytti sekunnin liikaa aikaa.

– Samaa virhettä en tee enää toista kertaa, Ounasvuori tuumasi.

Kilpailun kärjessä on Yhdysvaltojen tähtiluistelija Alysa Liu pistein 70,86.

Naisten vapaaohjelma luistellaan lauantaina. Jäätanssin osalta olympiapaikan metsästys alkaa perjantaina Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin kilpaillessa rytmitanssissa ja jatkuu myöhemmin samana päivänä miesten vapaaohjelmilla, jossa on mukana Valtter Virtanen.

Tulokset ja aikataulut: http://www.isuresults.com/results/season2122/csger2021/

Livestream: https://sportdeutschland.tv/videos/eiskunstlauf


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024