Uutiset

Yksin- ja pariluistelun sekä jäätanssin 2. SM-valintakilpailu käynnistyi Lahdessa

Lahden Isku Areenalla kilpaillaan tänä viikonloppuna toisissa SM-valintakilpailuissa lopuista jaossa olevista paikoista yksin- ja pariluistelun sekä jäätanssin SM-kilpailuihin. SM-kilpailut käydään joulukuussa Porissa.

Palmio ja Ollikainen johdossa yksinluistelun seniorisarjoissa

SM-seniorinaisten lyhytohjelmakilpailun voittoon luisteli Kooveen Petra Palmio pistein 52,79. Onnistuneen ohjelman luistellut Palmio hyppäsi ohjelmassaan kolmosiflipin, kolmoissalchow-kaksoistulpin sekä kaksoisaxelin.

– Tosi hyvä fiilis. Ennen suoritusta jännitti kyllä, mutta sain kuitenkin rennolla ja luottavaisella mielellä tehtyä kaiken, mitä pitikin. Vapaaohjelmastakin lähden hakemaan ehjää kokonaisuutta, Palmio kertoi.  

Toisella sijalla kilpailussa on Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Emmi Peltonen 50,05 pisteellä. Peltonen takelteli lyhytohjelmansa hyppyelementeissä, mutta hurmasi askeltaituruudellaan luistelemalla vaikeimmalle eli nelostasolle arvioidun erittäin laadukkaan askelsarjan. Kolmannelta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtee Espoon Jäätaitureiden Laura Karhunen pistein 49,90. Myös Karhusen taidokas askelsarja arvioitiin nelostasolle.

Helsingin Taitoluisteluakatemian Jan Ollikainen johtaa SM-seniorimiesten kilpailua 50,98 pisteellä. Ollikainen esitti vahvaa piruettiosaamista tekemällä lyhytohjelmassaan nelostasolle arvioidun hyppyistumapiruetin sekä jalanvaihdollisen yhdistelmäpiruetin. Toisena kilpailussa on Kooveen Lauri Lankila pistein 47,72 ja kolmantena Salon Palloilijoiden Nuutti Järvinen 41,99 pisteellä.

SM-kilpailupaikan ovat ensimmäisistä valintakilpailuista itselleen jo lunastaneet naisista Olivia Lisko, Laura Karhunen, Nella Pelkonen, Oona Ounasvuori, Petra Palmio ja Tilda Liukkonen sekä miehistä Makar Suntsev ja Jan Ollikainen. Lisäksi vuoden 2020 SM-mitalistit Emmi Peltonen, Jenni Saarinen ja Linnea Ceder sekä Roman Galay, Valtter Virtanen ja Lauri Lankila ovat automaattisesti oikeutettuja osallistumaan SM-kilpailuihin.

Tiukka taisto kovatasoisessa juniorisarjassa

Kovatasoisessa SM-juniorityttöjen kilpailussa kärkeä pitävät Lappeenrannan Taitoluistelijoiden Iida Karhunen ja Janna Jyrkinen. Kilpailua 54,12 pisteellä johtavan Karhusen onnistuneessa lyhytohjelmassa nähtiin lennokas kaksoisaxel, kolmoislutz-kolmoistulppi sekä kolmoisflippi. Jyrkinen joutui taipumaan toiseen sijaan pistein 53,65 kolmoisflipin kaatumisen rokotettua muuten onnistuneen ohjelman pisteitä. Kolmannelta sijalta vapaaohjelmakilpailuun lähtee laadukkaan ohjelman luistellut Espoon Jäätaitureiden Lotta Artimo 50,15 pisteellä.

SM-junioripoikien kilpailussa Tapparan Taitoluistelun Jari Kerstyannikov pitää lyhytohjelmien jälkeen kärkeä pistein 50,20. Toisena on Porin Taitoluistelun Arttu Juusola 42,67 pisteellä ja kolmantena Keravan Luistinseuran Matias Heinonen pistein 41,43.

Helsingin Taitoluisteluklubin Anton Erkama oli SM-noviisipoikien sarjan ainoa osallistuja ja saavutti lyhytohjelmastaan pisteet 33,89.

Isku Areenan jäällä kilpailivat myös debytanttipojat. Sarjan voittoon luisteli Rauman Taitoluistelijoiden Kosti Suutari 42,48 pisteellä. Toiseksi sijoittui Porin Taitoluistelun Rimo Turgan pistein 31,97 ja kolmanneksi Helsingin Taitoluisteluklubin Oscar Fischer pistein 31,49.

Pariluistelu mukana valintakilpailuissa usean vuoden tauon jälkeen

Viiden vuoden tauon jälkeen SM-valintakilpailuissa nähtiin myös pariluistelua, kun Porvoon Taitoluistelijoita edustavat Milania Väänänen ja Mikhail Akulov ottivat osaa kilpailuun. Viime kesänä yhteistyönsä aloittanut ja Finlandia Trophy Espoossa kisadebyyttinsä luistellut pari saavutti tänään lyhytohjelmastaan pisteet 40,34.

Jäätanssissa kilpailtiin kuviotansseilla ja rytmitanssilla

Jäätanssin SM-junioreiden rytmitanssikilpailuun ainoana parina osallistuneet Hilda Taylor ja Urho Reina saivat ohjelmastaan pisteet 30,81. Myös SM-noviisien kilpailuun osallistui vain yksi pari, kuviotanssinsa yleisölle esittäneet Enna Kesti ja Oskari Liedenpohja. Molemmat parit edustavat Helsingin Luistelijoita.

SM-seniorisarjan jäätanssiparit eivät osallistuneet toisiin valintakilpailuihin. Jäätanssin SM-seniorisarjassa vuoden 2020 mitalistit Yuka Orihara-Juho Pirinen sekä Arina Klinovitskaya-Jussiville Partanen ovat oikeutettuja SM-kilpailupaikkaan ilman valintakilpailuihin osallistumista. Lisäksi loppukilpailupaikan ovat lunastaneet liittohallituksen päätöksellä jäätanssijat Juulia Turkkila-Matthias Versluis ja SM-juniorisarjan luistelijat Daniela Ivanitskiy–David Goldshteyn.

Kilpailun verkkosivu https://www.lahdentaitoluistelijat.fi/kilpailut/omat-kilpailut/yl-pl-jt-sm-seniorit-juniorit-ja-jt/
Aikataulu ja tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLSMJUNSEN2vk/index.htm
LIVE-seuranta https://www.skatingfinland.fi/live/
1. valintakilpailun tulokset http://www.figureskatingresults.fi/results/2122/YLSMJUNSEN1vk/index.htm

Kuvassa: Iida Karhunen
Kuva: Antti Lehto


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024