Uutiset

Emmi Peltonen voittoon Andorrassa

Emmi Peltonen luisteli ylivoimaiseen voittoon Open d’Andorassa yhteispistein 163,79. Sunnuntaina luistellun vapaaohjelman pistesaldoa pienensivät useat luistelijan itsensäkin yllättäneet hyppyjen helpotukset.

Jo lyhytohjelman jälkeen selvässä johdossa ollut Emmi Peltonen avasi vapaaohjelmansa kahdella komealla kolmoislutzilla. Ensimmäiseen lutziin yhdistetty tulppi luiskahti kuitenkin vain yhden kierroksen hypyksi, ja muissakin hypyissä kaksoisaxelia lukuun ottamatta tapahtui helpotuksia. Sen sijaan askelsarjassa ja pirueteissa Sirkka Kaipion valmennettava teki varman tyylikästä työtä.

– En oikein tiedä itsekään, mitä hypyissäni tänään tapahtui. Sekä treenit että vapaaohjelman verryttely menivät ihan hyvin. Tällaista urheilu on. Mutta kaikesta huolimatta oli ihana luistella ja nautin kisaamisesta, Emmi Peltonen totesi.

Vapaaohjelman kauneusvirheistä huolimatta Peltosen voitto oli ylivoimainen, sillä kilpailun kakkoseksi sijoittunut Norjan Linnea Kilsand keräsi yhteispisteet 140,16.

Vuoden 2020 EM-kisoissa viidenneksi sijoittunut Emmi Peltonen johtaa tällä hetkellä Suomen naisten kauden rankingia tuloksella 169,25, jonka hän teki viikko sitten Varsovassa. Andorran ja Varsovan lisäksi Peltonen on kilpaillut alkukaudesta myös Kazakstanissa.

Andorrasta paluun jälkeen Peltosella alkaa tiukka keskittyminen 17.-19. joulukuuta Porissa käytäviin SM-kilpailuihin, joiden jälkeen ratkeaa se, ketkä kaksi naista edustavat Suomea tammikuussa Tallinnan EM-kisoissa.

Tulokset


Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024