Uutiset

EM2022: Valtter Virtanen ennätyspisten finaaliin

Taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut käynnistyivät keskiviikkona Tallinnassa miesten lyhytohjelmakilpailulla. Suomen Valtter Virtanen onnistui tärkeässä paikassa ja sijoittui kilpailussa 20:nneksi uusin kansainvälisin ennätyspistein 67,34. Sijoitus 24 joukossa toi paikan vapaaohjelmakilpailuun. Kilpailun johdossa on venäläiskolmikko Andrei Mozalev, Mark Kondratiuk ja Evgeni Semenenko.

Virtasen jo ennen joulukuisia SM-kisoja löytämä suoritusvarmuus kantoi EM-jäällä ja toi mukanaan kaivatun rentouden. Suomalainen teki laadukasta jälkeä ja keräsi tuomaristolta plussaa kaikista elementeistään. Onnistuneiden hyppyjen ohella askelsarja ja kaksi kolmesta piruetista arvioitiin korkeimmalle eli nelostasolle. Vain yhdistelmäpiruetti, joka oli ohjelman viimeinen elementti, jäi vaikeustasolle kaksi. Liian hitaasti pyörinyt piruetti aiheutti ajanylityksen, josta sääntöjen mukaisesti rokotettiin yksi piste.

– Olen tosi tyytyväinen. Oli hyvä fiilis, kroppa toimi ja mieli oli siellä missä pitikin, Virtanen totesi huojentuneena.
– Pieni varovaisuus aiheutti sen, että yhdistelmäpiruetin ensimmäinen asento lähti pyörimään huonosti, en saanut sitä keskiöityä kunnolla ja se vaikutti koko elementtiin.

Perjantain finaalipaikka miellytti Alina Mayer-Virtasen ja Michael Huthin valmentamaa luistelijaa. 

– Vappikset ovat sujuneet harjoituksissa virheettömästi. Jos saan tehtyä samanlaisen suorituksen, voin saavuttaa MM-kisoihin tarvittavan pisterajan, Virtanen summasi.

ISU:n asettama vapaaohjelman teknisten pisteiden minimiraja MM-kisoihin on miehillä 64.

EM-kilpailun tulokset ja aikataulut http://www.isuresults.com/results/season2122/ec2022/
Keskiviikko jatkuu suomalaisittain parien lyhytohjelmakilpailulla klo 18.45.

Alina Mayer-Virtanen, Valtter ja Michael Huth.

Suomen edustajat talviuniversiadeihin 18.12.2024
Edustajat taitoluistelun PM-kilpailuihin 17.12.2024