Kilpailutiedotteet

Finlandia Trophy Espoo: Saksalaiset hallitsivat pariluistelukilpailua

Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo jatkui tänään pariluistelun vapaaohjelmakilpailulla Espoo Metro Areenalla. 

Voittoon luistelivat Saksan Annika Hocke ja Robert Kunkel yhteispisteillä 180,62. Pari saavutti vapaaohjelmallaan kauden parhaan tuloksensa 117,04. Parin valmistautuminen ei ollut paras mahdollinen Kunkelin sairastumisen takia, mutta kaksikko oli kuitenkin tyytyväinen kokonaissuoritukseensa.

– Rakastamme uutta vapaaohjelmaamme. Haluamme luistella sen puhtaasti ja toivomme pystyvämme välittämään tunnetilan myös yleisölle, Hocke kommentoi.

Hopealle 177,11 pisteellä sijoittuneet Saksan edustajat Alisa Efimova ja Ruben Blommaert kilpailivat vasta toista kertaa yhdessä. Vapaaohjelman rinnakkaishyppyelementeissä oli vielä vaikeuksia, mutta nostot sekä heittohypyt sujuivat parilta mallikkaasti. Suomen maajoukkueeseen 13-vuotiaana kuulunut Efimova tunsi olonsa kotoisaksi Espoo Metro Areenalla.

– Olen kilpaillut täällä juniorivuosinani ja tänne paikkaan on mukava palata. Yleisön joukossa oli myös paljon tuttuja, Efimova sanoi.

Kanadan Brooke McIntosh ja Benjamin Mimar sijoittuivat ensimmäisessä kansainvälisessä seniorikilpailussaan kolmanneksi. Viime vuoden junioreiden MM-pronssia voittanut pari keräsi Finlandia Trophyssa yhteispisteet 166,61.

Tulokset: https://www.figureskatingresults.fi/results/2223/CSFIN2022/index.htm

Kuva: Antti Lehto

Kuvassa Annika Hocke ja Robert Kunkel


Tuloksia: Lounakeskus Trophy ja Bosphorus Cup 2.12.2024
Tuloksia: Warsaw Cup ja kotimaan kilpailut 25.11.2024