Kilpailutiedotteet

Janna Jyrkinen toisena Varsovassa

Janna Jyrkinen paransi lyhytohjelmaennätystään yli kahdeksalla pisteellä Warsaw Cupissa Puolassa ja on kilpailussa toisena pistein 62,35.

15-vuotias Janna Jyrkinen on aloittanut ensimmäisen kautensa naisten kilpajäillä vahvasti. Hän johtaa suomalaisnaisten kauden pistepörssiä tuloksellaan 178.72, ja hän on uuden lyhytohjelmaennätyksensä ansiosta ykkönen myös molempien ohjelmaosioiden pisteissä.

Puolassa kilpailtavan, kansainvälisiä ranking-pisteitä kerryttävän Warsaw Cupin Jyrkinen käynnisti lauantaina teknisesti täysin puhtaalla ja hienosti tulkitulla lyhytohjelmalla, jonka ainoaksi miinukseksi jäi luisteluajan ylitys.

Lappeenrantalainen yläkoululainen oli suorituksensa jälkeen yhtä hymyä.

– Luisteluni oli tänään hyvää ja suoritukseni oli puhdas, mihin tähtään aina. Enkä tällä kertaa jännittänyt ennen suoritusta oikeastaan yhtään. Olen huomannut saavani tämän kauden edetessä siinäkin suhteessa varmuutta yhä enemmän.

Jyrkisen ohjelman kohokohtia oli komea kolmoislutzin ja kolmoistulpin yhdistelmä.

Jyrkisen edellä Warsaw Cupissa on viime EM-kisojen vitonen, Puolan Ekaterina Kurakova pistein 64,66.

Puolan kilpailussa on mukana kolme muutakin Suomen maajoukkueluistelijaa.

Oona Ounasvuori on lyhytohjelman jälkeen naisten kilpailussa sijalla 15, 47,47. 24-vuotias  helpotti ohjelmaa hyppäämällä kolmoislutzin perään vain kaksoistulpin, ja soolohyppy ritti jäi yhteen kierrokseen. Syynä vaikeuksiin oli Suomessa harjoitusjäällä sattunut kaatuminen, joka aiheutti niskajumin ja esti luistelun ennen kilpailua.

Suomen miehistä Varsovassa kilpailevat Valtter Virtanen ja Makar Suntsev.

Valtter Virtanen luisteli rikkeettömän lyhytohjelman, jossa hän loisti erityisesti pirueteissaan. Hän keräsi 67,94 pistettä.

– Luisteluni ei ollut ilotulitusta, elementeissä tuntui vähän jäykkyyttä. Toivottavasti olen fyysisesti valmiimpi vapaassa.

35-vuotias Virtanen on 13. sijalla. 18-vuotias Makar Suntsev joutui tyytymään 59,35 pisteeseen ja 21. sijaan. Suntseville sattui paljon pisteitä verottanut virhe, kun kolmoislutzin ja kolmoistulpin yhdistelmäksi aiotussa elementissä lutz pyöri vain kaksi kierrosta.

Miesten kilpailun johdossa on Ranskan Kevin Aymoz, 89,60.

Warsaw Cupin miesten vapaaohjelmakilpailu on lauantaina, naiset luistelevat vapaaohjelmansa sunnuntaina.

Tulokset


Viikonloppuna jaettiin taitoluistelun Suomen mestaruudet ja EM-paikat 15.12.2024
Taitoluistelun SM-kilpailut: Olivia Lisko ja Valtter Virtanen johdossa lyhytohjelmien jälkeen 14.12.2024