Kilpailutiedotteet

Nella Pelkoselle PM-kultaa, Makar Suntsev pronssille

Nella Pelkonen kiilasi loistokkaalla vapaaohjelmalla taitoluistelun PM-kisojen voittoon ennätyspistein 176,81. Suomen naiset napsivat Islannissa kaikki PM-mitalit.

17-vuotias tamperelainen lähti Reykjavikissa käydyissä PM-kisoissa vapaaohjelmaan lyhytohjelman kolmantena. Hänen edellään olivat vastikään EM-jäällä loistanut maajoukkuekaveri Janna Jyrkinen sekä Ruotsin kokenut Josefin Taljegård. Vapaaohjelmajäällä Pelkonen oli kuitenkin pitelemätön, lähes 120 pistettä kerryttänyt ohjelma vei hänet kirkkaasti voittoon.

Nella Pelkonen luisteli teknisesti varman ohjelman, jonka ainoiksi kauneusvirheiksi jäivät kahden kolmoishypyn yhdistelmän puuttuminen sekä tuomaristolta tulleet huomautukset lutzin epäselvästä lähtökaaresta. Myös ilmaisullisesti Pelkonen oli omaa luokkaansa.

­– En edes itse osannut odottaa tällaista, olen tosi ylpeä tästä, hehkutti tuore Pohjoismaiden mestari.

Pelkonen aloitti kilpailukautensa jo elokuussa junioreiden GP-sarjassa, joten kausi on ollut pitkä ja raskas. SM-kilpailuissa joulukuussa hän oli toinen.

– Minulla ei vielä ole tiedossa, koska on seuraava kilpailuni vai jääkö kauteni tähän kilpailuun, kroppa antaa vähän merkkejä siitä.

Janna Jyrkinen kertoi Reykjavikiin valmistautumisen olleen rankkaa, koska EM-kisat veivät häneltä paljon voimia. Jyrkinen voitti lyhytohjelman ja otti pistein 167,90 kokonaiskilpailussa hopeaa. Pronssipallille kipusi tasaisen kilpailun tehnyt Olivia Lisko, 166,16. Josefin Taljegård putosi neljänneksi, 165,98.

Suomen muut naisedustajat olivat Minja Peltonen ja Ksenija Agafonova.

Miehissä Makar Suntsev nousi onnistuneella vapaaohjelmallaan PM-pronssille pistein 181,58, mikä on hyvin lähellä hänen kauden ennätystään kansainvälisillä jäillä.

Suntsevin mukaan suorituksesta jäi hyvä mieli, vaikka mukaan mahtui myös pienesti kirveltäviä huolimattomuuksia.

– Viiden ensimmäisen elementin blokki oli minulta hyvä, sitten tuli ehkä liikaa ajatuksia päähän. Mutta sain kaikki kolme hyppy-yhdistelmää tehtyä. Flipit taas jäivät kaksoisiksi, ja askelsarjani oli tällä kertaa ehkä huonoin elementtini, eritteli seuraavaksi Tallinnan kilpailemaan suuntaava kotkalainen.

Miesten kilpailun kirkkaimmat mitalit menivät Ruotsiin. Andreas Nordeback vei mestaruuden pistein 225,93 ja Gabriel Folkesson oli hopealla, 190,77. Suomen muut edustajat Arttu Juusola ja Jan Ollikainen olivat sijoilla 5 ja 6.

Suomi oli PM-jäällä vahva myös muissa sarjoissa.

Junioritytöissä Suomi vei kaikki mitalit. Iida Karhunen oli ykkönen pistein 169,06 perässään Lotta Artimo, 157,57, ja Petra Lahti, 153,93. Matias Lindfors otti PM-hopeaa junioripojissa pistein 170,81.

Suomen nuoret ottivat kolme mitalia myös noviisisarjoissa. Suomi oli Islannin PM-kisojen ylivoimaisesti kovin mitalirohmu, se vei 11 mitalia 18:sta.

Tulokset https://iceskate.is/wp-content/uploads/mot/2023/ndc2023/html/


Tuloksia: Lounakeskus Trophy ja Bosphorus Cup 2.12.2024
Tuloksia: Warsaw Cup ja kotimaan kilpailut 25.11.2024