Turvallinen toimintaympäristö

Taitoluistelun turvallinen toimintaympäristö

Edellytämme toiminnassamme arvojemme mukaisesti, että taitoluistelun seura- ja urheilutoiminta ilmentää iloa, kannustusta, tavoitteellisuutta ja turvallisuutta. Taitoluistelun lajikulttuuri muodostuu koko lajiväen käyttäytymisen pohjalta. Jokainen toimija yksin ja samalla koko yhteisö yhdessä kantaa vastuuta reilusta jääurheilusta. Turvallinen toimintaympäristö ilmenee terveyttä edistävinä ja terveellisiin elämäntapoihin kannustavana työnä arjessa. Lajissa tätä ajatusta ohjaa Taitoluisteluliiton toimintasäännöt, eettinen säännöstö sekä kurinpitosäännöt, joihin jokainen lajin toimija sitoutuu luistelupassin ostaessaan.

Liittohallituksemme on sitoutunut turvallisen toimintaympäristön edistämiseen ja eettiset asiat ovat esillä jokaisessa hallituksen kokouksessa. Liittohallitukseen on nimetty häirintävaltuutettu vastaamaan turvallisen toimintaympäristön toteutumisesta. Tulevaisuudessa turvallinen toimintaympäristö tulee korostumaan toiminnassamme erilaisten kampanjoiden ja linjausten kautta entistä enemmän.

Varmistamme omalla toiminnallamme, että urheilu tuottaa jokaiselle lajissa toimivalle positiivisia kokemuksia. Fyysisesti toimintaympäristömme on turvallinen, sillä koulutamme säännöllisesti omaa henkilöstöämme sekä jäsenseurojemme henkilöstöä turvallisuuden kontekstissa esimerkiksi ensiapukoulutustemme kautta. Lisäksi toimitilamme ovat turvalliset ja olosuhteena työkykyä ylläpitävät. Tilojemme turvallisuutta ja henkilöstön työkykyä tutkitaan säännöllisesti.

Panostamme psyykkisesti ja sosiaalisesti turvalliseen toimintaympäristöön. Turvaamme toimintaympäristöämme  kiusaamiselta, häirinnältä ja muulle epäasialliselta käytökseltä. Mikäli toiminnassamme tällaista käytöstä havaitaan, puututaan asiaan välittömästi varhaisen puuttumisen mallin ja  avoimen toimintakulttuurin kautta. Taitoluisteluliiton henkilökunta voi ilmoittaa huomioistaan joko suullisesti esihenkilölleen tai anonyymisti urheiluyhteisön ilmoituskanavan tai henkilöstökyselyiden kautta.

Mittaamme toimintamme laatua ja tavoitteidemme saavuttamista säännöllisesti liittotoiminnan palautekyselyiden ja lajikulttuurikyselyiden avulla. Henkilökunnan toiminnasta voi ilmoittaa Olympiakomitean ilmoituskanavan kautta. Palautekyselyistä saamme parhaan mahdollisen tiedon lajikulttuurin kehittymisestä ja turvallisen toimintaympäristön toteutumisesta arjessa ja tapahtumissamme. Teemme kyselyiden pohjalta muutoksia toimintaamme tarvittaessa. Haluamme, että toiminnastamme välittyy lämminhenkisyys ja kehitysmyönteisyys.