Luistelu-uran lopettaminen on tapahtuma, jonka luistelija voi kohdata missä elämänvaiheessa tahansa. Tukeakseen luistelijoitaan entistä paremmin myös aktiiviuran jälkeen, Suomen Taitoluisteluliitto (jäljempänä liitto) julkaisee materiaalipaketin aktiiviuransa jo lopettaneita, lopettamassa olevia ja lopettamista harkitsevia luistelijoita varten. Materiaalipaketin idea syntyi yhdessä Liiton luistelijoiden työryhmän palavereissa. Työryhmässä kävi ilmi, että lopettaneet urheilijat olisivat kaivanneet enemmän tukea ja tietoa lopettamisensa aikoihin. Tutkijat ovat osoittaneet, että urheilu-uran lopettamiseen valmistautuminen ja lopettamiseen liittyvistä prosesseista informointi auttaa urheilijoita sopeutumaan aktiiviuran jälkeiseen aikaan menestyksekkäästi (Lavallee, 2005). Tutkimustiedon perusteella tiedämme myös, että lopettamisesta informointi voi pidentää urheilijoiden aktiiviuraa ja auttaa heitä keskittymään entistä enemmän urheilu-uraansa (Lavallee, 2019). Urheilu-uran lopettamisesta on tehty paljon tutkimusta, mutta valitettavan vähän luistelun parissa.
Aineisto on ensisijaisesti tarkoitettu aktiiviuransa lopettaville tai lopettamista harkitseville luistelijoille sekä heille, jotka haluavat lisätä tietoaan lopettamisesta. Mukana on myös osio valmentajille ja seuroille.
Lopettavan luistelijan materiaalipaketin tavoitteena on:
- Valmistaa luistelijat uran lopettamiseen ja sen jälkeiseen aikaan.
- Antaa luistelijoille tietoa, taitoa ja työkaluja lopettamista varten.
- Tarjota vertaistukea lopettaville tai lopettamista miettiville luistelijoille.
- Esitellä vaihtoehtoisia luistelupolkuja aktiiviuran jälkeen.
- Informoida valmentajia ja seuroja siitä, miten he voivat parhaiten tukea uransa lopettavia luistelijoita.
- Esitellä liiton alumnitoimintaa.
Linkit teemakohtaisiin aineistoihin
Kaikki ”Luistelu-uran päättäminen” sivun ja sen alasivujen materiaali on suojattu tekijänoikeuksilla. Materiaalin lainaaminen, kopiominen, luvaton levittäminen tai muokkaaminen on kiellettyä. Mikäli haluat lainata jotakin, käyttää sitä omassa julkaisussasi tai ottaa muokattavaksi, on tähän pyydettävä aina kirjallisesti lupa liiton markkinointi- ja viestintäsuunnittelijalta.