Valmentajat ja seurat haluaisivat tarjota tukea ja apua lopettavalle luistelijalle, mutta eivät tiedä miten parhaiten tarjota apua. Samalla tavalla myös lopettavat luistelijat kaipaisivat valmentajilta ja seuralta erityistä tukea lopettamista pohtiessaan ja päätöksen tehtyään. Tämä kokonaisuus käsittelee luistelijoiden tukemista lopettamisprosessissa.
Tutkimustieto osoittaa, että jos urheilija saa tietoa ja tukea lopettamista varten, se helpottaa hänen lopettamisprosessiaan huomattavasti (Brown, Webb, Robinson, & Cotgreave, 2018). Valmentajan tuki auttaa esimerkiksi luistelijaa sulkemaan yhden vaiheen elämässään ja siirtymään seuraavaan elämänvaiheeseen. Konflikti tai negatiivinen suhde valmentajaan tai seuraan puolestaan saattaa vaikeuttaa luistelijan sopeutumista aktiiviuran jälkeiseen aikaan. Tuen ja avun tarjoaminen on tullut myös merkittävästi esille liiton alumnitoiminnassa. Tämän takia esittelemme seuraavaksi yksinkertaisia keinoja, joiden avulla seurat ja valmentajat voivat tukea luistelijoitaan lopettamisessa entistä enemmän.
Tuen tarjoaminen
- Tunnustus: Kun luistelija lopettaa, on tärkeää tunnustaa luistelijan arvokas kontribuutio joukkueelle ja/tai seuralle. Monet lopettaneet urheilijat kertovat kaivanneensa selkeää tunnustusta ja tukea niin valmentajaltaan kuin seuraltaan lopettamisen yhteydessä. Lopettaneiden urheilijoiden mukaan pienikin tunnustus auttaa heitä siirtymään luistelu-uran jälkeiseen aikaan sujuvasti. Tämän vuoksi suosittelemme niin valmentajia kuin seuroja tunnustamaan lopettavien luistelijoiden työpanos kauden päätyttyä. Kaikki tavat yksinkertaisesta kiitoksesta, päätösjuhlien järjestämiseen ovat riittäviä tunnustuksen muotoja.
- Tuki: Tuen antaminen alkaa siitä, että valmentaja ja seura kertovat tukevansa lopettavan luistelijan päätöstä lopettaa. Vaikka tämä voi olla vaikeata, tuen osoittaminen on luistelijan hyvinvoinnin ja mielenterveyden kannalta erittäin tärkeää. Tuen antamisen toinen vaihe on tarjota luistelijalle konkreettista tukea, kuten osoittaa luistelija tämän materiaalipaketin pariin ja tarjota luistelijoille valmennusta aiheesta. Jos luistelijalla on selkeitä sopeutumisvaikeuksia tai hän joutuu lopettamaan ei-normatiivisesti (ei-vapaaehtoisesti), olisi tärkeää ohjata luistelija ammattituen pariin. Tämän materiaalipaketin lopussa on mainittu erilaisia hyödyllisiä resursseja, joiden pariin lopettava luistelija voi olla hyvä ohjata.
- Ota lopettaminen rohkeasti puheeksi: On suositeltavaa, että seurat ja valmentajat puhuvat luistelijoilleen lopettamisesta jo varhaisessa vaiheessa. Aiheesta puhuminen tukee luistelijaa lopettamisessa huomattavasti ja auttaa luistelijaa jatkamaan uraansa pidempään. Tutkimustiedon mukaan onnistuneen valmistumisen saavuttamiseksi luistelijan tulisi aloittaa lopettamisen suunnittelu vähintään 2–3 vuotta ennen lopettamista (Lavallee, 2019). Toisinaan on tarpeellista keskustella aiheesta myös aiheeseen perehtyneiden ammattilaisten kanssa.
- Alumnitoiminta: Yksi tärkeimmistä lopettavan luistelijan lopettamista tukeva tekijä on vertaistuki. Luistelijalle on helpottavaa olla lajikontekstiinsa yhteydessä vielä jollain tavalla lopettamisen jälkeen. Tämän vuoksi suosittelemme lämpimästi lopettavan luistelijan ohjaamista liiton alumniverkoston pariin. Alumniverkostosta lopettavat luistelijat löytävät luistelijoita, jotka ovat käyneet samanlaisia kokemuksia läpi, ja heillä on yhteinen ymmärrys siitä, mitä lopettaminen tarkoittaa. Seuran tai joukkueen oman alumnitoiminnan käynnistäminen saattaa myös olla hyödyllistä. Esimerkiksi muodostelmaluistelujoukkue Helsinki Rockettes on aloittanut oman alumnitoimintansa, jonka joukkueen entiset jäsenet ovat kokeneet erittäin mielekkääksi.
Kaikki ”Luistelu-uran päättäminen” sivun ja sen alasivujen materiaali on suojattu tekijänoikeuksilla. Materiaalin lainaaminen, kopiominen, luvaton levittäminen tai muokkaaminen on kiellettyä. Mikäli haluat lainata jotakin, käyttää sitä omassa julkaisussasi tai ottaa muokattavaksi, on tähän pyydettävä aina kirjallisesti lupa liiton markkinointi- ja viestintäsuunnittelijalta.