Tähtiseurapolku

Tähtikuvio yhdistää voimavarat

Seuralle myönnetty Tähtimerkki on lupaus nykyisille ja uusille seuran jäsenille sekä lähipiireilleen ja tukijoille. Tähtimerkki on osoitus modernista, ketterästä ja inhimillisestä toimintatavasta, joka sopii kaikille liikkujille ja urheilijoille. Se vastaa erilaisten yksilöiden tarpeisiin, mutta myös kehittyy heidän mukanaan.

Lasten ja nuorten osa-alueella Tähtimerkki tarkoittaa ennen kaikkea kehittävää ja innostavaa ympäristöä harrastamiseen ja urheiluun. Aikuiset-tähtimerkin saanut seura kiinnittää puolestaan huomiota sekä joustaviin harrastusmahdollisuuksiin että laajempaan osallistumismahdollisuuteen seuran toiminnassa. Huippu-urheilijoille Tähtiseura luo entistä paremmat edellytykset harjoitella ja menestyä ohjaamalla resursseja urheilijoidensa tukemiseen.

Tähtiseura-ohjelman polku

Ohjelmassa on komle osa-aluetta (lapset & nuoret, aikuiset ja huippu-urheilu) ja kolme vaihetta, jotka tukevat seuran kehittymistä laatuseuraksi.

1. Innostumme seuran kehittämisestä – seuran on helppo tulla mukaan ohjelmaan, jo kehittämishalusta palkitaan.
2. Tahdomme toimia laadukkaasti – seura kehittää toimintaa laatutekijöiden avulla – auditoidaan Tähtiseuraksi.
3. Osaamme kehittää seuraa paremmaksi – Seura voi kehittää edelleen toimintaa ja arvioida omaa kehittymistään itse asetettuihin laajempiin strategisiin tavoitteisiin nähden.



Haluaako seuranne Tähtiseuraksi?

Alkuun pääset tutustumalla ohjeistukseen Olympiakomitean internetsivuilla ja ottamalla yhteyttä seurakehityspäällikköön. Apuna uusille Tähtiseuraksi aikoville toimii Olympiakomitean Tähtiseura-tukiklinikat.

Olympiakomitean 28 minuutin video Tähtiseura-ohjelmasta ja Tähtiseura-verkkopalvelun käytöstä.


Lue lisää Tähtiseura-ohjelmasta täältä